1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Korea

Pohjois-Korean johtaja uhittelee Yhdysvalloille

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Un muistutti maansa ydinaseista uudenvuodenpuheessaan.

Pohjois-Korea
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seuraa ohjuskoetta, kuva otettu ilmeisesti syyskuussa 2017.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seuraa ohjuskoetta, kuva otettu ilmeisesti syyskuussa 2017.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Un sanoi maanantaina, että Yhdysvallat ei voi koskaan aloittaa sotaa Pohjois-Koreaa vastaan nyt, kun hänen maansa on kehittänyt Yhdysvaltoihin yltäviä ydinaseita.

Kimin mukaan heidän aseensa yltävät kaikkialle Yhdysvaltojen mantereella.

– Koko Yhdysvallat on ydinaseidemme ulottuvilla ja ydinasepainikkeet ovat aina pöydälläni. Tämä on todellisuus, ei uhka, Kim sanoi televisioidussa uudenvuodenpuheessaan.

Kim haluaa Pohjois-Korean tuottavan massoittain ydinkärkiä ja ballistisia ohjuksia. Myös niiden käyttöönottoa on hänen mukaan nopeutettava.

Maan johtajan tavanomainen uudenvuodenpuhe lähetettiin maanantaiaamuna Pohjois-Korean valtion televisiossa.

Pohjois-Korea aiheutti huolta ydinaseillaan eri puolilla maailmaa koko viime vuoden. Maa ei noudattanut edes YK:n vetoomuksia ja muiden maiden sanktioilla ei ollut mitään vaikutusta uusien ydinkokeiden tekemiseen.

Lue myös:

YK:n edustaja Pohjois-Koreasta: "Ovi neuvotteluihin on raollaan"

YK-lähettiläs harvinaiselle vierailulle Pohjois-Koreaan

Jännitteet lisääntyvät Korean niemimaalla – USA:n ja Etelä-Korean sotaharjoitukset ärsyttävät Pohjois-Koreaa

YK:n turvallisuusneuvosto hätäkokouksessa: "Korean niemimaan tapahtumat vaarallisinta maailman turvallisuudelle"

Pohjois-Korealle lisää pakotteita – YK:n turvallisuusneuvosto koolle ohjuskokeen takia

Yhdysvallat julisti Pohjois-Korean terrorismia tukevaksi valtioksi

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Lue seuraavaksi