Teheranilainen opettaja: "Jos ihmisillä on oikeus puhua suoraan, miksi kaduilla on niin paljon joukkoja?"

Iranin mielenosoitukset ovat jatkuneet viidettä päivää. Teheranissa mielenosoitukset ovat olleet melko pieniä, mutta moni ymmärtää protestoijia.

mielenosoitukset
Iranilaisnainen suojasi kasvonsa kyynelkaasulta mielenosoituksessa Teheranin yliopistolla 30. joulukuuta.
Iranilaisnainen suojasi kasvonsa kyynelkaasulta mielenosoituksessa Teheranin yliopistolla lauantaina 30. joulukuuta.STR / AFP

Iranin pääkaupungissa Teheranissa mielenosoittajat ovat jälleen lähteneet kaduille illan pimetessä, kertovat paikalliset mediat. Tänään maanantaina protestit ovat jatkuneet viidettä päivää.

Valtionmedian mukaan 13 ihmistä on kuollut mielenosoituksissa. Yhden heistä kerrotaan olevan poliisi, jota mielenosoittaja ampui maanantaina Najafabadin kaupungissa. Valtiollisen televisiokanavan mukaan kolme muuta poliisia haavoittui.

Sanomalehti The New York Times (siirryt toiseen palveluun) kuvailee tunnelmaa Teheranissa kireäksi. Lehden mukaan kaupungilla on liikkeellä runsaasti turvallisuusjoukkoja ja protestit olivat aiemmin päivällä satunnaisia.

Iltaan mennessä joukko mellakkapoliiseja odotti keskustan kujalla mielenosoittajia, ja lähistöllä oli valmiina busseja pidätettävien henkilöiden kuljettamista varten, The New York Times kirjoittaa.

Viranomaiset ovat vahvistaneet, että mielenosoituksissa on tehty tähän mennessä yli 400 pidätystä eri puolilla maata.

Valtiontelevisio ei aluksi kertonut mielenosoituksista ollenkaan, mutta sittemmin se on näyttänyt kuvaa esimerkiksi nuorista miehistä hyökkäämässä pankkeihin ja vahingoittamassa autoja.

Presidentti Hasan Rouhani on sanonut, että ihmisillä on vapaus osoittaa mieltään, mutta omaisuuden tuhoamista tai väkivaltaa ei sallita.

"Korkeat hinnat ahdistavat"

Teheranissa protestit eivät ole olleet kovin laajoja, mutta monet jakavat mielenosoittajien turhautumisen taloudelliseen ahdinkoon, korruptioon ja ja siihen, että hallinto käyttää rahaa ulkomaisiin konflikteihin sekaantumiseen.

– Elämä on tosi vaikeaa. Korkeat hinnat todella ahdistavat minua. Mieheni on valtiolla töissä, mutta hänen palkkansa ei mitenkään riitä siihen, että pärjäisimme, teheranilainen kahden lapsen äiti Farzaneh Mirzaie, 42, kertoi uutistoimisto AFP:lle.

– Rouhani sanoo, että ihmisillä on vapaus osoittaa mieltään, mutta meitä pelottaa puhua. Nytkin minua pelottaa puhua sinulle, sanoi puolestaan 35-vuotias opettaja Sarita Mohammadi AFP:lle.

– Jos ihmisillä on oikeus puhua suoraan ja protestoida, miksi kaduille on lähetetty niin paljon joukkoja? Mohammadi kysyi.

Iranin mielenosoitukset ovat laajimpia sitten vuoden 2009, jolloin hallinnon vastaisten protestien aalto alkoi vaalivilppiepäilyistä.

Nyt syynä on ollut sakkaava talous ja nuorten iranilaisten pettymys maltilliseen presidentti Rouhaniin, joka ei ole pystynyt kaivattuihin uudistuksiin.

Yli puolet iranilaisista on alle 30-vuotiaita, ja heitä kehno taloustilanne kouraisee pahimmin. Iranin nuorisotyöttömyys on pysynyt korkealla jo pitkään. Kansainvälinen työjärjestö ILO (siirryt toiseen palveluun)arvioi, että alle 25-vuotiaiden iranilaisten työttömyysprosentti vuonna 2017 on 26,7.

Lisää aiheesta:

Iranissa protestit jatkuvat presidentin vetoomuksesta huolimatta – Tv-kanava: Yhteensä 12 kuollutta

Iranin presidentti Rouhani: Ihmisillä on oikeus osoittaa mieltään

Iran rajoittaa sosiaalisen median käyttöä – Tarkoituksena hillitä mielenosoituksia

Lähteet: AFP, AP, Reuters