Junaliikenne keskeytettiin Tukholmassa pommiepäilyksen takia - tilanne ohi

Poliisi etsi tuntematonta esinettä raiteilta.

Tukholma
Juna laiturilla 11.
Tukholman päärautatieasema.Paula Tapiola / Yle

Junaliikenne Tukholman eteläisen rautatieaseman lähellä keskeytettiin varhain keskiviikkoaamuna poliisioperaation vuoksi, kertoo Ruotsin televisio SVT. (siirryt toiseen palveluun)

Poliisi etsi asiaankuulumatonta esinettä raiteilta. Etsintöihin osallistui myös poliisin pommiryhmä.

Tukholman paikallisliikenne SL keskeytti junaliikenteen Tukholman ja Älvsjön välillä aamuviideltä Ruotsin aikaa poliisin pyynnöstä. Liikenne on nyt päässyt käyntiin uudestaan, kun poliisi on lopettanut etsinnät. Mitään epäilyttävää ei löytynyt.

SL:n tiedottajan mukaan keskeytys aiheutti viivästymisiä ja muita muutoksia kaikkeen junaliikenteeseen Tukholman keskustaan ja sieltä pois. Vaikutukset näkyvät vielä päivän aikana myös kaukojunaliikenteessä.

Juttua päivitetty uusimmilla tiedoilla.