Savon Voima arvioi: sähkökatkoja luvassa viikonlopun yli – kustannukset voivat kohota miljoonan euron tuntumaan

Ennusten mukaan sää pakastuu sunnuntaina, minkä pitäisi helpottaa tykkylumitilannetta.

Pohjois-Savo
Sähkölinja
Toni Pitkänen / Yle

Savon Voiman verkkoyhtiö arvioi, että tykkylumesta johtuvat sähkökatkot jatkuvat yhtiön toimialueella näillä näkymin viikonlopun yli.

Ilmatieteen laitoksen tämänhetkisen sääennusteen mukaan sää pakastuu sunnuntaina. Tämä puolestaan tekee lumesta kevyempää, minkä pitäisi helpottaa tykkylumitilannetta.

Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Matti Ryhänen sanoi keskiviikkona puoliltapäivin, että tällä hetkellä yli vuorokauden kestäneitä sähkökatkoja ei ole heidän tiedossaan. Pahimmillaan tilanne oli vuodenvaihteen molemmin puolin Rautavaaran Sotinpuron alueella, jossa sähköt olivat paikoin poikki yli kolme vuorokautta.

Vaikein tilanne on yhä Ylä- ja Koillis-Savossa, jossa muun muassa pitkät välimatkat hidastavat korjaustöitä. Kuopion lähistöllä vikoja on pystytty Ryhäsen mukaan korjaamaan nopeammin.

Savon Voiman verkkoalueella oli keskiviikkona puoliltapäivin noin 600 sähkötöntä asiakasta, mutta tilanne vaihtelee koko ajan. Ajantasaisin tieto katkoista löytyy Savon Voiman häiriökartasta. (siirryt toiseen palveluun)

Pohjois-Savossa sähkökatkoja on ollut myös Pohjois-Karjalan Sähkön verkkoalueella. (siirryt toiseen palveluun)Siellä vikatilanne on kuitenkin huomattavasti maltillisempi eikä vikoja ollut puoliltapäivin enää Pohjois-Savon puolella.

Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Matti Ryhänen arvioi, että joulun seudun ja vuodenvaihteen sähkökatkoista koituu yhtiölle vähintäänkin satojen tuhansien eurojen kulut. Summa koostuu asiakkaille maksettavista korvauksista ja katkojen korjaustöistä.

– Voi se olla lähellä miljoonaakin euroa, Ryhänen sanoo.