Mitä ihmettä niillä on suussaan? – Katso kuvakooste presidenttiehdokkaiden lemmikeistä

Kissoja ei ole yhdelläkään ehdokkaalla, osalla ei ole lemmikkiä ollenkaan.

presidentinvaalit
Merja Kyllösen koirat Hukka, Rölli, Fiona ja Pepe.
Merja Kyllösellä on neljä koiraa: saksanpaimenkoira Hukka, leonberginkoirat Rölli ja Fiona sekä pyreneittenmastiffi Pepe. Kuvasssa niillä on suussaan puruluut. Merja Kyllösen kotialbumi

Tasavallan presidenttiehdokkaat ovat lähinnä koiraihmisiä. Koiria on lemmikkinä useallakin ehdokkaalla. Sen sijaan kissaa ei ole yhdelläkään, tai sitten lemmikkiä ei ole perheessä ollenkaan.

Presidentti Sauli Niinistö, rouva Jenni Haukio ja koira Lennu ottivat vastaan joulutervehdyksiä Mäntyniemessä 15. joulukuuta.
Presidentti Sauli Niinistö, rouva Jenni Haukio ja koira Lennu ottivat vastaan joulutervehdyksiä Mäntyniemessä 15. joulukuuta 2016.Timo Korhonen / AOP

Niinpä valtakunnan ykköslemmikin viitta säilyy hauvan hallussa siinäkin tapauksessa, että tasavallan presidentin Sauli Niinistön bostoninterrieri Lennu joutuu luopumaan asemastaan vaalituloksen seurauksena. Tosin tällä hetkellä gallupien perusteella se on epätodennäköistä.

Eniten koiria on Vasemmistoliiton Merja Kyllösellä: leonberginkoirat Rölli ja Fiona, saksanpaimenkoira Hukka ja pyreneittenmastiffi Pepe.

– Meillä on neljä koiraa. Suhde on erittäin läheinen, ovat tärkeitä perheenjäseniä kaikki. Kuvassa niillä on suussaan puruluut ;) ei oo sätkät :), Kyllönen viestittää sähköpostilla.

Chihuahua Topi
Laura Huhtasaaren perheellä on Topi-niminen chihuahuaLaura Huhtasaaren kotialbumi

Perussuomalaisten Laura Huhtasaarella on pikkuruinen Topi-niminen chihuahua. Topin lempipuuhaa on lenkkeily. Aiemmin Huhtasaarilla oli mastiffi Rudolf, mutta se kuoli yllättäen syksyllä äkilliseen sairauteen. Laura ja koko perhe otti perhekoiran poismenon raskaasti. Kuva Rudolfista löytyy edelleen esimerkiksi Huhtasaaren kampanjasivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Paperisota Neuvostoliitossa

Keskustan Matti Vanhasella ei ole enää omaa koiraa. Nyt lemmikin virkaa hoitaa puolison vanhempien suomenpystykorva nimeltään Hippu, joka kulkee usein Vanhasen matkassa mökki-, hiihto- ja vaellusreissuilla.

koira Hippu
Matti Vanhanen vaelsi Hippu-koiran kanssa Mallan luonnonpuistossa Kilpisjärvellä heinäkuussa 2017.Matti Vanhasen kotialbumi

Aiemmin Vanhasella on ollut kaksi kissaa, kaksi saksanpaimenkoiraa ja kaksi venäjänvinttikoiraa. Toinen vinttikoirista oli nimeltään Bujan. Sen Vanhanen haki Neuvostoliitosta 1980-luvulla, paperisodasta lannistumatta.

– Vaati monta bumakaa, ennen kuin kaikki koiran Suomeen tuomiseksi tarvittavat paperit ja leimat olivat koossa, kerrotaan Timo Laanisen kirjoittamassa _Se on ihan Matti _-kirjassa (Maahenki 2005).

– Koira oli upea, mutta sitä ei voinut käyttää Suomessa siitokseen. Ruotsissa se onnistui, ja Bujanin jälkeläiset ovat voittaneet Ruotsissa hyllyn täyteen palkintoja, kirjassa kerrotaan.

Sardiinien perässä

Vihreiden Pekka Haavistolla ei ole omaa lemmikkiä. Vaalien kampanjakissaksi onkin värvätty naapuruston Bob-kissa, joka vierailee usein Haavistolla ja puoliso Antonio Floresilla syömässä sardiineja.

Bob kissa ja Pekka Haavisto afganistanilaisen kissan kanssa.
Naapurustossa asuva Bob-kissa (vas.) visiteeraa usein Pekka Haaviston kotona syömässä sardiineja. Haaviston syliin istahti nimetön kissa Bamiyamissa Afganistanissa.Pekka Haaviston kotialbumi

– Kulkuriluonteiset kissat hakeutuvat Pekan seuraan. Näin esimerkiksi Afganistanin Bamiyanissa, jossa nimetön kissa määrätietoisesti kömpi Pekan syliin, selittää oheista kuvaa kampanjapäällikkö Riikka Kämppi.

Sdp:n Tuula Haatainen on eläinrakas, mutta perheessä ei ole lemmikkiä aviomiehen allergisuuden takia. Haataisen lapsuudessa perheessä oli kissa ja koira, ja Haatainen oli myös ns. heppatyttö.

Lemmikittä elelevät myös Kansanliikkeen ehdokas Paavo Väyrynen ja Rkp:n ehdokas Nils Torvalds.

Kekkosen koirat tv-tähtinä

Presidentit niin Suomessa kuin ulkomailla ovat jo kauan sitten hoksanneet lemmikkien merkityksen äänestäjien silmissä.

Tarja Halosella oli kaksi kissaa: Miska ja Rontti. Halosella on lisäksi punakorvakilpikonnat Miki ja Kiki. Martti ja Eeva Ahtisaarella ei ollut lemmikkiä.

Mauno ja Tellervo Koivistolla oli Assi-tyttären Pontus-mopsi, ja Urho Kekkosellakin oli koiria, muun muassa venäjänvinttikoira sekä münsterinseisoja. Kekkosen koirista tehtiin aikanaan oma tv-ohjelmakin, se löytyy täältä.

Barack Obama Sunny koiransa kanssa.
Barack Obama leikki perheen Sunny-koiran kanssa Valkoisen talon nurmikolla elokuussa 2013. White House Photo / AOP

Yhdysvaltain edellisellä presidentillä Barack Obamalla on portugalinvesikoira Sunny. Bill ja Hillary Clintonilla oli kissa Socks.

Kaikkien edellämainittujen presidenttien lemmikit ovat näkyneet laajasti julkisuudessa ja yleensä ne ovat niin sanotusti varastaneet shown kameroiden eteen tassutellessaan.

*Katso videoita Elävän arkiston "Presidenttiemme lemmikit" -koosteesta tästä. *

Ylen Vaalikoneeseen pääset tästä (siirryt toiseen palveluun).