Koe uusi yle.fi

Vinkit flunssan selättämiseen vähissä – lääkkeistä ja vitamiineista ei juuri apua irtoa, sinkki voi hieman helpottaa

Flunssan oireita pystyy lievittämään erilaisilla lääkkeillä, mutta valitettavasti sellaista poppakonstia ei ole keksitty, jolla niistä pääsisi eroon kokonaan. Sinkin avulla paranemiseen voi kuitenkin saada vauhtia.

virustaudit
Nainen niistää.
Henrietta Hassinen / Yle

Ryömikö siili läpi kurkusta, jumittaako räkä rööreissä vai valuuko nokka valtoimenaan? Monesta saattaa tuntua siltä, että flunssa iskee päälle, vaikka mitä tekisi.

Jos näin on päässyt käymään, on enää hyvin vähän tehtävissä. Vaikka kuinka yrittäisi, ei flunssaa pysty täysin nitistämään. Se paranee, kun paranee.

– Flunssan oireita pystyy lievittämään lääkkeillä, mutta hyvin vähän on keinoja, joilla tauti paranee nopeammin. Ainoa, mistä on saatu näyttöä viime aikoina, on sinkki, toteaa Satakunnan keskussairaalan infektiolääkäri Tuomas Nieminen.

Sinkki

Sinkki voi lyhentää flunssan kestoa jopa kolmanneksella. Parhaimman tehon saa, kun aloittaa sinkin syömisen ajoissa.

– Sinkin syöminen pitäisi päästä aloittamaan heti. Hyöty loppuu, jos oireet pääsevät kehittymään pahoiksi, Nieminen toteaa.

Hän muistuttaa, että hyödyn saa imeskelytableteista, joissa on sinkkiasetaattia. Se estää tutkimusten mukaan virusten jakautumista ja vähentää virusmäärää hengitysteissä. Niemisen mukaan esimerkiksi tablettimuodossa syötävistä, suoliston kautta elimistöön imeytyvistä sinkkivalmisteista ei ole tutkitusti löydetty helpotusta flunssaan.

Porin Karhu apteekin proviisori Johanna Kangas ohjeistaa, että flunssan aikana sinkkiä kannattaa syödä suositusarvoja enemmän. Apteekeissa myydään lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitettuja tehokuureja.

Hänen mukaansa flunssaiset asiakkaat ovatkin jo melko hyvin tietoisia sinkin tehosta, vaikka tutkimustuloksia on saatu vasta viime vuosina.

Sinkki saattaa aiheuttaa käyttäjille myös haittavaikutuksia, kuten epämiellyttävää makua suussa ja pahoinvointia. Nieminen korostaa, että suurten sinkkiannosten vaikutukset elimistöön ja esimerkiksi suolistobakteeristoon ovat vielä avoimia.

C-vitamiini

C-vitamiinia on jo pitkään suositeltu flunssapotilaille. Tuomas Niemisen mukaan tutkimustulokset ovat kuitenkin osoittaneet vitamiinin hyödyt melko vähäisiksi.

– On todettu, että muutamalla tunnilla se voi flunssan kestoa lyhentää. Kovin tehokasta se ei siis ole ja flunssan ehkäisyssäkin sen teho on aika rajallinen.

vitamiineja kädessä
Vitamiinin hyödyt ovat osoittautuneet melko vähäisiksi.Ismo Pekkarinen / AOP

Allergialääkkeet

Erilaiset nenäsuihkeet voivat helpottaa nuhaisen oloa. Tuomas Nieminen on havainnut, että apteekin hyllyltä, ilman reseptiä löytyvät limakalvoja supistavat nenäsuihkeet saattavat helpottaa hengittämistä. Reseptillä saatavien allergialääkkeiden teho ei puolestaan ole Niemisen mukaan yhtä odotettavaa.

– Periaatteessa tavalliset allergialääkkeet eivät juuri auta tukkoisuuteen tai nenän vuotamiseen. Sellaisella yhdistelmävalmisteella, jossa on antihistamiinin lisäksi pseudoefedriiniä, voi olla jonkin verran tukkoisuutta lieventävää vaikutusta.

Tätä käsitystä vahvistaa esimerkiksi Terveyskirjasto Duodecimin (siirryt toiseen palveluun) sivuille kirjattu lause:

Allergiseen nuhaan käytetyt tabletit tai kapselit eivät auta flunssan aiheuttamaan nenän tukkoisuuteen.

Yskänlääkkeet

Duodecimin sivuilla todetaan myös, että yskänlääkkeistä saatava apu on yleensä vähäinen. Tätä käsitystä tukevat niin haastateltavat kuin itselääkityksen Käypä hoito- suositus (siirryt toiseen palveluun).

Tutkimusten perusteella itsehoitoyskänlääkkeillä ei ilmeisesti ole merkittävää tehoa akuutin yskän oireisiin aikuisilla eikä vaikutusta lasten yskäoireisiin.

Duodecimin sivuilla todetaan lisäksi, että reseptillä saatavat yskänlääkkeet eivät ole tehokkaampia kuin käsikauppalääkkeet.

Yskänlääkettä kaadetaan pullosta lusikkaan.
Yskänlääkkeistä saatava apu on yleensä vähäinen.Goodshoot.com

Proviisori Johanna Kangas jättäisi ainakin lasten lääkityksessä yskänlääkkeen pois listoilta.

– Itsehoitopuolen lääkkeissä hyöty on yskän hoidossa vähäinen. Ehkä yöyskään niistä voi olla apua, mutta lasten hoidossa ei suositella yskänlääkettä lainkaan, hän toteaa.

Infektiolääkäri Tuomas Nieminen on samoilla linjoilla.

– Ei ole saatu hyvää näyttöä siitä, että yskänlääkkeet auttaisivat yskään. Lapsilla hunajasta on todettu olevan apua ja se onkin oikeastaan ainoa, mitä voisin heille suositella. Alle yksivuotiaille hunajaakaan ei kuitenkaan suositella.

Kipulääkkeet

Kun flunssa on päällä ja olo on tuskainen, hakee moni apua särky- ja tulehduskipulääkkeistä. Vaikka tauti ei niillä taitukaan, helpottuu olo ainakin hetkeksi.

Liian herkästi ei mitään lääkkeitä pitäisi silti ottaa.

– On todettu, että esimerkiksi rutiininomainen parasetamolin käyttö lapsilla voi heikentää vasta-ainetuotantoa ja viruksia voi silloin levitä ympäristöön entistä enemmän ja pidempään. Mutta jos olo on kurja, voi niitä toki käyttää, Tuomas Nieminen toteaa.

tabletteja pöydällä
Rutiininomainen parasetamolin käyttö lapsilla voi heikentää vasta-ainetuotantoa.AOP

Antibiootit

Tavallisessa nuhakuumeessa antibiooteista ei ole lainkaan hyötyä, lukee Terveyskirjasto Duodecimin sivuilla.

– Ehkä viime vuosina ihmisten ymmärrys tästä on parantunut. Flunssa on virustauti, eikä siihen antibiootti auta. Lapsillekaan sitä ei ole enää niin herkästi haettu, Tuomas Nieminen toteaa.

Lepo

Vaikka sairaana tekisi mieli käpertyä vain peiton alle, ei sinne kannata Tuomas Niemisen mukaan jäädä möllöttämään. Jos olo vain sallii, pysyy mieli virkeämpänä, kun koittaa puuhastella jotain pientä ja kevyttä kotona.

Henkilö lepää sängyssä peiton alla.
Älä jää peiton alle makoilemaan jos on voimia pieneen puuhasteluun kotona.Henrietta Hassinen / Yle

– Kolotukset vain korostuvat, jos makaa huonossa asennossa ja katselee televisiota, Nieminen toteaa.

Liian rivakasti ei kannata silti ryhtyä puuhastelemaan, ettei tauti saa uusia kierroksia. Eikä sitä tieten tahtoen kannata lähteä levittämään muille.