Suurin osa pirkanmaalaisista kansanedustajista pitää aktiivimallia vastustavan aloitteen suosiota merkittävänä

Kansanedustajien mielestä eduskunta joutuu ottamaan vakavasti noin 100 000 allekirjoitusta kahdessa viikossa keränneen aloitteen.

työttömyysturvan aktiivimalli
Mies katsoo ikkunasta ulos.
Seppo Sarkkinen / Yle

Eduskunta hyväksyi joulun alla uuden lain, joka patistaa työtöntä töihin tai kurssille työttömyysturvan leikkauksen uhalla.

Lakia vastustava kansalaisaloite on kerännyt kahdessa viikossa lähes 100 000 allekirjoitusta (siirryt toiseen palveluun). Ylen kyselyssä moni pirkanmaalainen kansanedustaja pitää allekirjoitusten määrää merkittävänä.

– Toivon, että asia tulisi käsittelyyn vielä uudelleen ennen kuin kansalaisaloitekaan tulee eduskuntaan, mutta jos se odotuttaa kansalaisaloitetta, niin toivon että se otetaan nopeasti käsittelyyn ja epäkohdat korjataan, sanoo tamperelainen kansanedustaja Sari Tanus (kd.).

Osa kansanedustajista arvioi, että allekirjoitusten määrä kasvaa vielä selvästi ja saattaa uhata aiempaa ennätystä. Tasa-arvoista avioliittolakia koskeva aloite keräsi aikanaan vajaat 170 000 allekirjoitusta.

Aloitteen suosio lietsoo arvostelua

Oppositio on sivaltanut hallitusta armotta aktiivimallista, ja kansalaisaloitteen suosio kiihdyttää arvostelua.

– Tämä kertoo kansalaisten aktiivimallia kohtaan tunteamasta suuresta tyrmistyksestä. Allekirjoitusten määrä kasvanee edelleen tulevina viikkoina ja kuukausina, kun lain vaikutukset alkavat konkretisoitua, sanoo ylöjärveläinen kansanedustaja Sami Savio (ps.).

SDP:n Pia Viitasen mukaan hallituksen malli on käsittämätön ja kohtelee työttömiä epäreilusti.

"Ei vastikkeetonta rahaa kotisohvalle"

Hallituksen edustajien mielestä työttömät tarvitsevat myös tämäntyyppistä kannustusta.

– Tälläinen taloudellinen keino on yksi tapa vaikuttaa aktiivisuuteen, mutta se ei ole suinkaan ainoa. Aika monet maat, varsinkin Pohjoismaat, seuraavat tällä hetkellä sitä, mitä Tanskassa tapahtuu. Tanskassahan on paljon tiukempi aktiivisuusehto, sanoo sastamalalainen kansanedustaja Arto Satonen (kok.).

– Määrä on hyvin merkittävä, mutta toisaalta saattaisi löytyä samassa ajassa 900 000 allekirjoittajaa aloitteelle, jonka mukaan työn tekeminen pienemmässäkin määrin on yhteiskunnan ja työttömänkin kannalta parempi vaihtoehto. Yhteiskunnassa mentiin hyvinä aikoina liian pitkälle jaettaessa vastikkeetonta rahaa kotisohvalle, sanoo Sinisen tulevaisuuden punkalaitumelainen kansanedustaja Martti Mölsä.

Suosittu kansalaisaloite sai seuraa

Aktiivimallissa työtön menettää vajaat viisi prosenttia työttömyysetuudesta, jos ei kolmessa kuukaudessa ole esimerkiksi töissä vähintään 18 tuntia tai viittä päivää työllistymistä edistävässä toiminnassa. Myös yrittäjänä ansaituilla tuloilla voi välttää työttömyystyrvan leikkauksen.

Uusi laki on aiheuttanut jännitettä myös hallituspuolueiden välille. Ainakin osa keskustalaisista varoo luomasta mallia, joka työntää väkeä maaseudulta etelän kasvukeskuksiin.

Keskustelu aktiivimallista on kirvoittanut myös toisen kansalaisaloitteen, kertoo Verkkouutiset (siirryt toiseen palveluun). Tiistaina julkaistu aloite vaatii muun muassa lakimuutosta uusien, matalapalkkaisten töiden mahdollistamiseksi ja irtisanomisen helpottamiseksi.