1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ruoppaus

Kokkola ja valtio vääntävät yhä tiukasti satamaväylän ruoppauksen hinnasta

Valtio odottaa jopa kymmentä miljoonaa Kokkolalta. Kaupungin maksettavaksi jäävät myös satama-altaan ruoppaus ja läjitysaltaiden rakentaminen.

Suurimmat rautapellettejä kuljettavat alukset eivät voi nyt ottaa täyttä lastia satamassa, vaan lastia täydennetään vielä kaukana avomerellä toisesta laivasta. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Kokkolan satamaväylän ruoppaamisesta käydään edelleen tiukkoja neuvotteluja valtion ja kaupungin kesken. Liikenneviraston projektipäällikön Seppo Paukkerin mukaan valtion talousarvioon on kirjattu, että Kokkolan kaupungin osuus valtion väylän ruoppaamisesta on enintään 10 miljoonaa euroa noin 45 miljoonan euron kokonaiskustannuksista. Valtio on varannut tälle vuodelle väylän syventämiseen 15 miljoonaa euroa.

Lisäksi Kokkolan on kustannettava itse muun muassa satama-altaan ruoppaus ja läjitysaltaiden rakentaminen, mihin kuluu 13–17 miljoonaa euroa. Enimmillään kaupungilta ja sen kokonaan omistamalta Kokkolan Satamalta voi siis kulua töihin jopa 27 miljoonaa euroa.

Vielä toissa vuonna kaupunki oli kieltäytynyt maksamasta mitään valtion väyläosuuden ruoppamisesta.

Tiukat neuvottelut on joka tapauksessa meneillään, muutenhan asia olisi jo sovittu

Kokkolan satamajohtaja Torbjörn Witting

Sopimuksen kustannusten jaosta toivotaan syntyvän talvella, jotta työt saadaan käyntiin ensi kesänä.

– En halua tässä vaiheessa kommentoida neuvottelujen sisältöä. Tiukat neuvottelut on joka tapauksessa meneillään, muutenhan asia olisi jo sovittu, muotoilee Kokkolan satamajohtaja Torbjörn Witting.

– Uskon sopimuksen syntyvän alkuvuoden aikana. Molemmilla osapuolilla on kuitenkin voimakas yhteinen näkemys väylän syventämisen tarpeellisuudesta, kertoo puolestaan Liikenneviraston projektipäällikkö Seppo Paukkeri.

Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bjarne Kallis (kok.) arvioi syksyllä, että kaupungin osuus jäisi korkeintaan muutamaan miljoonaan.

Väylä ruopataan metrillä niin, että sen kulkusyvyydeksi tulee 14 metriä, Liikennevirasto on jo aloittanut töiden suunnittelun.

– Olisi hyvä, että saisimme valittua urakoitsijan pian, koska ensi vuonna Ruotsissa alkaa isoja ruoppauskohteita. Sen jälkeen kalustoa on vähemmän saatavilla, kertoo Paukkeri.