Länsi-Porin liikennesumpun purkaminen kestää vuoteen 2019

Lattomerenojan siirtotyöt ja uuden Länsiväylän pätkän rakentaminen aloitetaan pikapuoliin, mutta työ valmistuu todennäköisesti vasta ensi vuonna.

Pori
Vähäraumalla sijaitseva uusi päiväkoti Porissa
Vähäraumalle rakennettu päiväkoti katkaisi liikenteen Vähäraumantiellä ja jätti osan Länsi-Porista liikennesumppuun.Soila Ojanen / Yle

Länsi-Porin asukkaita harmittanut liikenneongelma Vähärauman kohdalla saadaan purettua vasta vuodeksi 2019. Porin kaupunki aloittaa Lattomerenojan siirtotyöt ja Länsiväylän uuden osuuden rakentamisen jo tammikuussa, mutta työt kestävät vuoden 2019 puolelle.

Seudun merkittävä läpikulkuväylä Vähäraumantie katkaistiin vuonna 2016 uuden päiväkodin rakentamisen takia. Tuolloin autoilu Pietniemestä ja Leppäkorvesta Vähäraumalle ja keskustaan vaikeutui huomattavasti.

Porin kaupunkia on arvosteltu voimakkaasti siitä, että päiväkodin rakennustyöt aloitettiin ennen kuin uusi tielinja saatiin korvaamaan katkennutta Vähäraumantietä. Kun Länsiväylän uusi osuus Suntinkujan ja Tuorsniementien välillä pystytään viimein rakentamaan, kulkeminen Länsi-Porista keskustaan nopeutuu.

Nopeampi valmistuminen vaatii lisärahaa

Rakentamistöiden kustannukset ovat lähes 1,5 miljoonaa euroa. Porin tekninen lautakunta käsittelee suunnitelmia tiistaina.

Liikenneinsinööri Sanna Välimäki sanoo, että tien valmistuminen vuoden 2018 aikana vaatisi lisärahoitusta joko valtuustolta tai lisärahan siirtoa muista teknisen toimen projekteista. Jos rahaa onnistutaan löytämään, tienpätkä voitaisiin saada auki jo vuoden 2018 puolella päällystämättömänä.

Välimäki ei vielä osaa arvioida, missä vaiheessa vuotta 2019 tienpätkä nykyisellä rahoituksella valmistuu. Rakennustyöt alkavat jo tammikuussa, kunhan kukaan ei valita teknisen lautakunnan ensi viikolla tekemästä ratkaisusta.