Uusi luontojärjestö haluaa villihevoset ja eurooppalaiset biisonit Suomen luontoon

Järjestön mukaan suuret eläinlajit voisivat olla Suomessa, jos ihminen ei olisi syrjäyttänyt niitä.

kansalaisjärjestöt
Hevonen auringossa suu auki. Kuvassa näkyy lähinnä hevosen pää.
Villihevonen Unkarissa 2016.Zsolt Czegledi / EPA

Suomeen on perustettu uusi luontojärjestö, joka puoltaa villiä luontoa. Uuden Rewilding Finland -järjestön tavoitteena on edistää suurten eläinten palauttamista Suomeen ja maa-alueiden palauttamista luonnontilaan.

Järjestö aikoo tehdä ehdotuksia ja herättää keskustelua luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi, se kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Järjestön perustajien mielestä esimerkiksi eurooppalainen biisoni ja villihevoset kuuluisivat Suomen luontoon. Järjestön mukaan niitä olisi todennäköisesti luonnossamme, jos ihminen ei olisi syrjäyttänyt niitä Euroopan laajuisesti.

Eurooppalainen biisoni puolalaisessa eläintarhassa.
Eurooppalainen biisoni puolalaisessa eläintarhassa.Artur Reszko / EPA

– Teollinen maatalous on köyhdyttänyt luontoamme hävittämällä niittyjen kasvi- ja eläinlajeja. Tilanne olisi mahdollista korjata palauttamalla luontoon sinne kuuluvat suuret nisäkkäät, sanoo järjestön perustajajäsen Joni Valkila.

Järjestön toisen perustajajäsenen Aino Tuomisen mukaan suurilla nisäkkäillä on tärkeä merkitys ekosysteemin kannalta.

– Suuret kasvinsyöjät kuljettavat kasvien siemeniä uusille alueille ja ne luovat maaperästä hedelmällisen muokkaamalla maata ja kierrättämällä ravinteita tehokkaasti, Tuominen sanoo.