Uutissuomalainen: Yli puolet suomalaisista valmiita purkamaan Alkon monopolin

Kyselyn mukaan nykyisenlaisen yksinoikeuden väkevien alkoholien myyntiin säilyttäisi 30 prosenttia suomalaisista.

alkoholipolitiikka
Alkon hyllyjä
Petteri Sopanen / Yle

Yli Puolet suomalaisista (55 prosenttia) poistaisi Alkon monopolin, selviää Uutissuomalaisen kyselyssä (siirryt toiseen palveluun).

Nykyisenlaisen monopoliaseman, eli yksinoikeuden myydä viinejä ja väkeviä alkoholijuomia, säilyttäisi 30 prosenttia suomalaisista.

Tulos epäilyttää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessoria Pia Mäkelää, sillä se on ristiriitainen THL:n omien mielipidekyselyiden kanssa. Mäkelä uskoo, että tulosten erilaisuus selittyy nettikyselyn kysymystenasettelun kautta. Toukokuussa julkaistun Alkoholipoliittiset mielipiteet 2016–2017 -raportin mukaan nykyisen ja nykyistä tiukemman alkoholipolitiikan kannalla oli kyselystä riippuen 60­-63 prosenttia vastaajista.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtajan Kari Luodon mukaan Uutissuomalaisen kyselyn tulokset ovat samansuuntaisia Päivittäistavarakaupan viime vuonna teettämän kyselyn kanssa.

Alkoholimyynnin vapauttamisen taustalla ovat Luodon mukaan kansainvälistyminen, matkustelun lisääntyminen, verkkokauppa ja ruokakulttuurin muutos.