Koe uusi yle.fi

200 miljoonan euron biovoimalaitoksen rakentaminen aloitetaan Oulussa ensi kesänä

Oulun Energian toimitusjohtaja kertoo, että uuden voimalaitoksen päästöt tulevat pienentymään merkittävästi verrattuna vanhaan Toppila 1 -voimalaitosyksikköön.

uusiutuvat energialähteet
Ouluun suunnitteilla olevan biovoimalaitoksen havainnekuva
UKI Arkkitehdit

Oulun Energia aloittaa uuden biovoimalaitoksen rakentamisen Laanilaan kesäkuussa 2018. Laitoksen arvioitu valmistumisaika on marraskuussa 2020.

Yhtiön mukaan uusi voimalaitos on tehokkuudeltaan ja päästöiltään parempi kuin käytöstä poistuva Toppila 1 -voimalaitosyksikkö.

– Uudessa voimalaitoksessa tullaan käyttämään parasta mahdollista teknologiaa jonka seurauksena päästöt pienentyvät pienhiukkasten osalta 90 prosenttia ja rikkidioksidin osalta 75 prosenttia, Oulun Energian toimitusjohtaja Juhani Järvelä kertoo.

Uusi voimalaitos käyttää Järvelän mukaan 50 prosenttia enemmän puuta kuin vanha voimalaitos, ja sitä kautta myös hiilidioksidipäästöt tulevat puolittumaan.

Voimalaitoksen polttoainejakaumasta 70 prosenttia voi olla jatkossa puuta. Loppuosa on kiertotaloudesta saatavaa kierrätyspolttoainetta ja turvetta. Oulun alueen kaukolämmöstä kaksi kolmasosaa tuotetaan jatkossa uusiutuvalla energialla.

Järvelä kertoo, että kun vanha voimalaitosyksikkö ajetaan samaan aikaan alas kun uusi rakennetaan, työvoimaan ei tule muutoksia.

Polttoaineet pyritään Järvelän mukaan hankkimaan voimalaitoksen läheltä ja paikallista työtä hyödyntäen.

– Voimalaitoksella turvataan se, että maakunnassa Oulun Energian polttoainehuollon kautta yli 1 000 henkeä työllistetään välillisesti.

Rakennusprojekti työllistää rakennuspaikalla enimmillään noin 400 henkilöä.