Urbaaneista suksitempuista syntyi soppa Jyväskylässä – menikö kymmenien tuhansien eurojen arvoisen graniittiveistoksen pinta pilalle?

Freeski-laskijoiden temppuilu taideteoksen päällä poiki palauteryöpyn.

freestyle (hiihto)
Laskettelijoita urbaanissa ympäristössä.
Freeski-harrastajat laskivat alkuviikosta Moirislammella Jyväskylässä.Petri Aaltonen / Yle

Talvesta riemuitsevat katulaskijat hyppivät tällä viikolla Jyväskylän Harjun kupeessa suksitemppuja graniittiveistoksen päältä.

Temput herättivät paitsi ihastusta myös närää – Jyväskylän kaupungille tuli sopimattomana pidetystä temppuilusta yhteydenottojen ryöppy.

– Myrsky on liian vahvasti sanottu, mutta useita palautteita asiasta tuli. Myös taiteilija itse lähestyi meitä ja pohti sitä, miten julkista teosta on voitu käyttää tällaisessa tarkoituksessa, kertoo kaupunginpuutarhuri Vesa Lehtinen.

Mikäli veistos on vaurioitunut, sen korjaaminen voi maksaa jopa tuhansia euroja, harmittelee teoksen tekijä, kuvanveistäjä Timo Hannunen.

– Näin itse jutun eilen illalla. Ja kun näin videon, aloin pelkäämään, että veistokseen on tullut vaurioita, Hannunen sanoo.

Vesa Lehtinen
Kaupunginpuutarhuri Vesa Lehtinen sanoo, että puistoja on lupa käyttää myös freeski-harrastukseen. Harjun betoniportaat ja taideteokset hän toivoo kuitenkin jätettävän rauhaan.Petri Aaltonen / Yle

Veistäjän mukaan mustasta graniitista tehdyssä teoksessa on timanttihiottuja pintoja, jotka ovat herkkiä vaurioille. Varjot-niminen veistos on kaupungin omaisuutta.

Hannunen itse sanoo ymmärtävänsä urbaanin lajin päälle, mutta pitää temppujen kohdetta vääränä. Hän kuitenkin myöntää, ettei välttämättä olisi itsekään tullut ajatelleeksi teoksen soveltuvuutta harrastukseen.

– En tiedä, olisinko itse osannut sitä ajatella. Ymmärrän kyllä harrastusta, se on hieno juttu, mutta nyt oli väärä kohde, Hannunen miettii.

Teoksen kunto tarkistetaan ensi viikolla, mutta tarkasti vahingot selviävät vasta lumien lähdettyä. Jos tekijä pystytään nimeämään, mahdolliset korjauskulut tulevat tämän maksettavaksi. Muussa tapauksessa lasku jää Vesa Lehtisen mukaan kaupungin kontolle.

– Ajattelemattomuutta siinä on varmasti ollut, tuskin tässä on tahallisuudesta kyse, Lehtinen myöntää.

Seurassa jaettu lisää tietoa

Jyväskylän Freestyle-seuran freeski-lajivastaava Petri Lampi on harmissaan tapauksesta.

– Kyse ei ollut seuran virallisista harjoituksista. On oletettu, että on yleisessä tiedossa, että patsaita ei ole sopivaa käyttää temppuihin. Nyt aiheesta on vielä tiedotettu seurassa erikseen, Lampi sanoo.

Timo Hannusen veistos Jyväskylässä.
Kuvataiteilija Timo Hannusen Varjot-veistos osittain lumen peittämänä Jyväskylän Moirislammen puistossa.Petri Aaltonen / Yle

Maallikon silmään vaurioita ei läheltä tarkastellessa perjantaina erottanut. Lampi kertoo kuulleensa, että samaa paikkaa on temppuiluun käytetty myös aiempina vuosina – siksi ei lienekään yksinkertaista osoittaa, milloin mahdollinen vahinko olisi syntynyt.

Freestyle-seura harjoittelee pääsääntöisesti Laajavuoren laskettelukeskuksessa, toisinaan yhteistreenejä on pidetty urbaaniympäristössäkin. Osa lajia on juuri reittien ja hyppyrien rakentamisessa.

– Rakentaminen on yksi osa lajia. Teokset täytyy huomioida ja samoin mietitään luontoa, ettei esimerkiksi katkota puita, Lampi pohtii.

Kaupunkitilan käyttö puhuttaa harrastajia

Freeski-lasku ei ole ainoa urbaania kaupunkiympäristöä hyödyntävä uusi laji. Myös skeittaus, potkulautailu eli scoottaus ja parkour ovat lajeja, jotka näkyvät rakennetussa kaupunkiympäristössä, ja joiden sopivuudesta käydään toisinaan keskustelua.

– Parkouraajat käyttävät liikkumisessaan paljon asioita, joita ei ole alun perin siihen tarkoitettu. Siksi etiikka on tärkeää. Parkouraajille se tarkoittaa sitä, että emme jätä jälkiä tai tee vahinkoa, sanoo pitkän linjan parkouraaja, jyväskyläläinen Perttu Pihlaja.

Pihlaja uskoo, että tulevaisuudessa uudet lajit otetaan entistä paremmin huomioon kaupunkisuunnittelussa.

– Tulevaisuutta ovat sellaiset tilataideteokset ja sellainen kaupunkisuunnittelu, joka huomioi monipuolisen liikkumisen. Eikä pelkästään niin, että teos vain kestää liikkumisen, vaan, että se myös inspiroi siihen.

Kaupungin puistoalueita sopii puutarhuri Vesa Lehtisen mukaan käyttää huoletta erilaisiin, talvisiinkin lajeihin. Taideteoksia kiipeilyyn tai temppuiluun ei kuitenkaan pitäisi käyttää.

– Joitain leikkipaikkojen teoksia on hankittu sellaiseen tarkoitukseen, mutta muutoin teokset on syytä jättää rauhaan, Lehtinen toteaa.

Petri Lampi
Jyväskylän Freestyleseuran Petri Lampi sanoo, että seurassa on nyt levitetty tietoa siitä, ettei taideteosten käyttö temppuilussa ole sopivaa.Petri Aaltonen / Yle

Jokatalvinen riesa kaupungille on Jyväskylän maamerkin, Harjun portaiden, käyttö erilaisissa pulkkailu-, laskettelu- ja temppuilutarkoituksissa.

– Portaat ovat vanhat ja huonossa kunnossa, joten toiveena on, että niihin ei mentäisi laskemaan. Ne ovat vanhaa, syöpynyttä betonia, mikä voi olla vaarallista myös laskijoille, Lehtinen sanoo.