Hanna Jensenin kolumni: Miksi me syömme aamupalaksi illallista?

Kaikki korostavat aamupalan merkitystä. Ja sitten kaikki syövät sen erilailla, kirjoittaa Hanna Jensen.

aamiaiset
Hanna Jensen.
Nella Nuora / Yle

Espanjan suurimman sanomalehden El Paísin terveysliite Buenavida kysyi lokakuussa kannessa espanjalaisilta lukijoiltaan: Miksi me syömme aamupalaksi jälkiruokaa? Tekstissä huomautettiin, että Espanja kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa käytetään aamiaista tekosyynä makean syömiseen.

Kun voi onnistuttiin demonisoimaan viime vuosina, espanjalaiset eivät korvanneet sitä margariinilla vaan sokerilla. Tyypillinen aamupala Espanjassa on kahvi ja makea, meidän silmissämme pulla. Lapsille tarjotaan sokerista kaakaota ja suklaaviinereitä.

Lehteä lukiessani olin Madridissa ja seurasin kahvilassa, kuinka vanhemmat tilasivat lapsille suklaakeksejä ja kaakaota. He ottivat itse paahdettuja voisarvia hillolla ja suklaasarvia – ja jokunen harva myös täytetyn patongin.

Yksikään länsimaa ei välty siltä, että ruokakulttuurit alkavat sekoittua, mutta Espanja taitaa silti kuulua sinnikkäimpiin omien tapojensa puolustajiin.

Helsingissä suosittu aamiaisbrunssi on ihan kaikkien näkökulmasta kahdeksan ruokalajin illallinen useine jälkiruokineen ja kuohujuomineen.

Meillä voisi kuitenkin kysyä yhtä lailla: Miksi me syömme aamupalaksi illallista? Sillä kello yksitoista on espanjalaisten näkökulmasta aamu, ja lasagne tai uunikala on heille myöhäisen lounaan tai illallisen ruoka.

Aasialaisetkin syövät länsimaisesta näkökulmasta aamupalaksi illallista. Olen syönyt Aasiassa eri maissa aamupalaksi kalaa, suolaista keittoa, riisiä, lihaa, sieniä. Nämä paikalliset tavat ovat niin vahvoja, että tottumaton länsimainen alkaa nopeasti kaivata Aasiassa leipää ja puuroa, kun taas aasialaiset kaipaavat Suomessa omia, umamin ryydittämiä herkkujaan.

Meksikolaiset syövät paikallisia ”oopperaleipiä” eli chilaquileseja, maissitortilloja paistetun kananmunan, revityn kanan, juuston ja lisukkeiden kera.

Ranskalaisten aamiainen, maitokahvi ja voisarvi hillolla, on selvästi esikuvamme suomalaisissa kahviloissa (ja oikeastaan meille jälkiruoka), mutta olemme lisänneet siihen puuron, jugurtin, ruisleivän, hedelmät, smoothiet, juustoviipaleet ja leikkeleet. Norjalaiset syövät lounaaksi meidän aamupalaamme: kylmiä voileipiä.

Vain siitä voi olla varma, että Helsingissä suosittu aamiaisbrunssi on ihan kaikkien näkökulmasta kahdeksan ruokalajin illallinen useine jälkiruokineen ja kuohujuomineen.

Miten maallikko voi tehdä päätöksiä aamiaisesta, jos tiedekään ei ole sen merkityksestä yksimielinen?

Mutta onko terveyden kannalta väliä, syökö jälkiruoan tai lasagnen aamulla vai illalla? Onko ylipäätään väliä, minä vuorokauden aikana mitäkin syö?

Kun kahlaa tieteellisiä väestötutkimuksia ja satunnaistettuja aamiaistutkimuksia (siirryt toiseen palveluun), käy ilmi, että aamulla syömisen merkityksessä ei ole kyse pelkästään päivän kalorimäärästä vaan esimerkiksi myös vireystasosta ja insuliiniherkkyydestä.

Näyttäisi myöskin siltä, että tiede ei ole vieläkään pystynyt näyttämään, onko aamiaisen kokonaan syömättä jättämisestä todellista haittaa vai ei. Se tiedetään, että jos aamiaista ei syö, aineenvaihdunta siirtyy hetkeksi säästöliekille.

Miten maallikko voi tehdä päätöksiä aamiaisesta, jos tiedekään (siirryt toiseen palveluun) ei ole sen merkityksestä yksimielinen?

Olen itse päättänyt yhdistää mieltymykset talonpoikaisjärkeen. Syön mahdollisimman proteiinipitoisen aamiaisen, jos haluan hallita painoani parhaiten. Syön aamiaista, jotta maksimoin aamupäivän muistikapasiteettini (siirryt toiseen palveluun) ja jotta sokeriaineenvaihdunta hyötyy. Ei pelkkää sokeria, ei liian isoja annoskokoja, mutta tarpeeksi ruokaa niin, että tulee kylläiseksi.

Vaihtelevia aamiaisia, mieluiten niin, että vaihtelee hedelmiä ja vihanneksia satokauden mukaan, jolloin säästyy myös rahaa. Ja toki välillä, jos siltä tuntuu, jälkiruokaa aamiaiseksi.

Uskon, että seuraava suuri ravitsemuksen ”trendi” onkin miettiä tutkijoiden rinnalla, mikä merkitys yhdessä syömisellä ja syömishetken sosiaalisuudella on.

Laihduttajan näkökulmasta katsottuna olen taipuvainen uskomaan laillistettua ravitsemusterapeuttia Reijo Laatikaista, joka on tutkimuksia läpikäydessään todennut (siirryt toiseen palveluun), että erittäin proteiinipitoinen aamupala yhdistettynä aamupainotteiseen ateriarytmiin näyttää laihduttavan enemmän kuin pyrkimys syödä samat kalorit iltapainotteisesti yhdessä miniaamiaisen kanssa.

Sellainen aamupala lienee järkevä, vaikkei laihduttaisikaan.

Maailmassa ei koskaan tulla syömään samaa ruokaa samaan kellonaikaan. Uskon, että seuraava suuri ravitsemuksen ”trendi” onkin miettiä tutkijoiden rinnalla, mikä merkitys yhdessä syömisellä ja syömishetken sosiaalisuudella on lasten lisäksi (siirryt toiseen palveluun) myös aikuisille.

Sillä, että työporukka menee jo yhdeltätoista aamulla syömään lihapullat, perunamuusin ja suuren salaatin ja turisee samalla kuulumisiaan, saattaa olla terveyden kannalta suurempi merkitys kuin tiedämme.

Hanna Jensen

Kolumnisti on helsinkiläinen kirjoittaja ja yrittäjä, joka on kiinnostunut ihmisten arjesta Suomessa ja muualla.