1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Korea

Trump Pohjois-Koreasta: Uskon aina neuvotteluihin

Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välit ovat olleet kireät.

Pohjois-Korea
Donald Trump pitää puhettä tammikuussa 2018.
Trump tapaamisessa 6. tammikuuta 2018. Chris Kleponis/EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi, että on valmis puhelimessa keskustelemaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Unin kanssa, kertoo CNN (siirryt toiseen palveluun).

Trump toivoo myös positiivista kehitystä Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välisissä neuvotteluissa.

Etelä- ja Pohjois-Korean on tarkoitus pitää viralliset neuvottelut 9. tammikuuta.

Trump vastasi toimittajien kysymyksiin presidentin huvilalla Camp Davidissa. Häneltä kysyttiin hänen tahdostaan keskustella Kimin kanssa.

– Totta kai, ei minulla ole ongelmaa sen kanssa. Mutta olemme lähtökohdissa hyvin tiukkoja, hän vastasi.

– Kim tietää, etten ole sekaisin ja hän ymmärtää sen. Voimme kuitenkin kehittää rauhanomaisen ja hyvän ratkaisun. Olemme tekemässä sitä monien ihmisten kanssa, hän jatkoi.

Trump ja Kim Jong-Un ovat vaihtaneet solvauksia useaan kertaan. Trump tviittasi muun muassa, että hänellä on isompi ydiasenappi kuin Pohjois-Korean Kim Jong-Unilla.

Pohjois-Korea hyväksyi Etelä-Korean kutsun neuvotteluihin perjantaina. Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat myös luvanneet, etteivät ne järjestä yhteisiä sotaharjoituksia helmikuussa alkavien Pyeongchangin talviolympialaisten aikana.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi