1. yle.fi
  2. Uutiset

Tykkylumesta isot menetykset metsänomistajille – Jatkuva pakkanen ja lumisateet voivat pahentaa puutuhoja

Pelkästään Ylä-Kainuun metsissä on MTK:n arvion mukaan tuhansien, ellei kymmenientuhansien kuutiometrien edestä tykkylumen vuoksi silpoutunutta puuta.

Tykky
Jakeluverkkoasentajat matkalla sähkölinjan korjuutöihin Hyrynsalmen Kytömäessä perjantaina.
Jakeluverkkoasentajat matkalla sähkölinjan korjuutöihin Hyrynsalmen Kytömäessä perjantaina.Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva

Tykkylumi aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä metsänomistajille Kainuussa ja muilla tykkylumen vaivaamilla seuduilla, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta arvioidaan.

MTK:n Kajaanin-toimiston kenttäpäällikkö Heikki Rahko arvioi, että pelkästään Ylä-Kainuun metsissä on tuhansien ellei kymmenientuhansien kuutiometrien edestä tykkylumen vuoksi silpoutunutta puuta.

– En ole näin laajoja tykkytuhoja ennen nähnyt. Yleensä ne ovat keskittyneet vain pienelle alueelle, mutta nyt niitä on koko maakunnassa, neljäkymmentä vuotta alalla työskennellyt Rahko sanoi STT:lle.

Suurimmat tuhot keskittyvät Rahkon mukaan Ylä-Kainuun vaara-alueille, mutta hajatuhoja on muuallakin. Paikoitellen näkymät Ylä-Kainuussa ovat Rahkon mukaan jopa järkyttäviä.

Rahkon mukaan jatkuvat pakkaset ja lumisateet voivat pahentaa tykkytuhoja entisestään.

Hengenvaarallisia metsiä

Metsänomistajien taloudellisia vahinkoja voi Rahkon mukaan pahentaa se, että tykkylumen vuoksi katkenneita ja kaatuneita puita on metsissä siellä täällä, mikä vaikeuttaa niiden keräämistä talteen.

Esimerkiksi myrskytuulten kaataessa metsää kaatuneiden puiden hyödyntämistä helpottaa se, että tuuli kaataa usein kerralla paljon puita samalta alueelta.

Rahko varoittaa, että tykkylumen vaivaamiin metsiin ei kannata nyt mennä arvioimaan aiheutunutta tuhoa, sillä puiden lumilastin vuoksi metsissä on hengenvaarallista liikkua.

– Jos raskas puunlatva putoaa ihmisen päälle, niin sehän tappaa, Rahko painottaa.

Lue myös:

Sähkökatkosten korjaus Kainuussa edistynyt – tuhansia silti yhä ilman sähköä, kymmeniä uhkaa evakuoiminen

Kainuussa lähes 30 motoa, 10 telakuorma-autoa, 7 kaivinkonetta ja 2 helikopteria töissä – Naapuriapukin tarpeen sähkökatkojen jatkuessa

Kainuussa lumisateita yli yön, sen jälkeen pakastuu ja tuuli yltyy

Viisi päivää ilman sähköä: "Kyllä osaa taas arvostaa, kun saa töpselin seinään ja kännykän laturiin"

Pärjäisitkö päiväkausia ilman sähköä? Katso lista tarvikkeista, joita kotiin kannattaa varata

Lue seuraavaksi