Meristä hiipuu happi – kuolleiden vyöhykkeiden määrä rannikoilla on kymmenkertaistunut

Happikato tappaa merten elämää, ja kerrannaisvaikutukset tuntuvat myös maalla.

ilmastonmuutos
Sinivihreää merivettä, jossa on ilmakuplia.
CC0

Merissä on yhä enemmän kuolleita vyöhykkeitä. Niissä ei ole happea eikä siksi myöskään juurikaan merielämää. Rannikoilla tällaisten alueiden määrä on yli kymmenkertaistunut ja avomerellä nelinkertaistunut sitten 1950-luvun, kertoo tuore tutkimus.

YK:n perustaman asiantuntijaryhmän GO2NE (siirryt toiseen palveluun):n tutkimus on ensimmäinen kattava arvio merten happikadon syistä, seurauksista ja ratkaisuista. Tutkimus on julkaistu Science (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä.

GO2NE varoittaa, että happi vähenee meristä edelleen, ellei maapallon lämpenemistä ja rannikkojen ravinnekuormaa saada kuriin.

Kuollut vyöhyke ajaa kaloja ahtaalle

Happeaan menettävässä meressä pinnisteleminen tyrehdyttää eläinten kasvua, heikentää lisääntymiskykyä ja lisää alttiutta sairauksille. Kuolleita vyöhykkeitä alueista tulee, kun happitaso laskee niin alas, että eläimet alkavat tukehtua hengiltä.

Kuollut vyöhyke vaikuttaa myös lähiympäristöönsä. Kun kalat joutuvat välttelemään jotakin aluetta, niiden elintila vähenee ja ne tulevat aiempaa alttiimmiksi pedoille.

Häviäjiä eivät ole vain kalat ja muut eläimet, vaan kerrannaisvaikutukset voivat olla mittavia muun muassa rantojen vetovoimaan perustuvalle turismille.

Osalle kalastusta happikato saattaa olla hetkellinen etu, kun saaliit saa pyydystettyä aiempaa pienemmiltä alueilta. Pitkällä tähtäyksellä se johtaa ylikalastukseen ja sen myötä tappioihin myös kalastajille.

Pääsyinä lämpeneminen ja ravinteet

Hapettomien merialueiden yleistyminen on yksi ihmisen toiminnan vakavimmista vaikutuksista, sanoo tutkimusta johtanut Denise Breitburg yhdysvaltalaisesta Smithsonianin ympäristöinstituutista (siirryt toiseen palveluun).

Suurin syy avomerellä on ilmastonmuutos, joka lämmittää pintavesiä ja estää hapen pääsyä syviin vesiin. Tilannetta vielä pahentaa se, että veden lämmetessä eläinten hapen tarve kasvaa.

Rannikoilla ihmisten vaikutus happikatoon on vielä suorempi kuin avomerellä: mereen valuvat ravinteet ruokkivat leviä, joiden mätänevät kukinnot hävittävät happea.

Maailmankartta, jossa punaiset täplät pilkuttavat muun muassa Euroopan rannikoita, ja sinisiä vyöhykkeitä on etenkin Latinalaisen Amerikan länsipuolella ja Etelä-Aasian merialueilla.
Punaiset pisteet kertovat rannikkoalueista, joissa hapen määrä on pudonnut kahteen milligrammaan tai sen alle vesilitraa kohden. Sinisellä on merkitty sama tilanne avomerillä. GO2NE / World Ocean Atlas / R. J. Diaz

Tutkimuksessa ehdotetaan harkitsemaan kalastuskieltoja alueille, joille kalat pakenevat kuolleilta vyöhykkeiltä. Lisäksi voitaisiin siirtyä pyydystämään lajeja, joille happikato on pienempi uhka kuin joillekin nykyisille saalislajeille.

GO2NE kehottaa myös tehostamaan hapen määrän seurantaa kaikkialla ja etenkin kehitysmaiden vesialueilla. Vaikka tutkijoilla on melko hyvä käsitys siitä, miten paljon happea meristä on katoamassa, he eivät tiedä tarkalleen, missä vähähappiset vyöhykkeet sijaitsevat.

Niiden paikallistaminen on tärkeää, jotta niihin voidaan kohdistaa tehokkaimmat ratkaisut, GO2NE perustelee.

Paikallisistakin keinoista on apua

Asiantuntijat eivät ole heittäneet toivoaan, vaikka tilanne onkin pahentunut.

– Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii maailmanlaajuista ponnistelua, mutta myös paikalliset toimet auttavat. Niillä voidaan pysäyttää ravinteiden aiheuttama happikato, Breitburg sanoo.

Hän mainitsee esimerkkinä hyvästä kehityksestä Yhdysvaltain itärannikon lahden Chesapeake Bayn. Sieltä täysin hapeton alue on miltei kadonnut, kun jätevesien puhdistusta on tehostettu, maanviljelyn tapoja muutettu ja ilmansaasteisiin puututtu lainsäädännöllä.

Joko olet tilannut Ylen tiedekirjeen? Tilaa tästä ja varmista, että huomaat kiinnostavimmat tiedeaiheet.