Tutkija: Trump-kohukirjan kirjoittaja Wolffiin luotettiin Valkoisessa talossa sinisilmäisesti

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kommentoi Yhdysvaltain presidentistä kirjoitettua kohukirjaa ja Donald Trumpin ensimmäistä presidenttivuotta Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Donald Trump
Mika Aaltola
USA:n presidentillä Donald Trumpilla tulee pian vuosi täyteen virassa. Miltä meno Valkoisessa talossa näyttää ja millaisia paljastuksia kulissien takaa tarjoaa uusi paljastuskirja Trumpista? Vieraana Mika Aaltola, ohjelmajohtaja, Ulkopoliittinen instituutti.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kummastelee miten vapaasti Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista kohukirjan kirjoittanut Michael Wolff sai toimia Valkoisessa talossa.

– Valkoiseen taloon oli päässyt kirjan kirjoittaja, joka vaivihkaa pystyi keskustelemaan ihmisten kanssa ja seuraamaan mitä siellä tapahtui, ja kukaan ei oikeastaan huomannut, että hän on siellä, kuvaa Aaltola.

Hänen mukaansa Wolffin toimintavapaus kertoo siitä, että Valkoiseen taloon oli jäänyt uudelta ja kokemattomalta hallinnolta katvealueita, joissa Wolff sai purjehtia vapaasti ja pystyi tekemiensä haastattelujen perusteella tekemään Fire and Fury -kirjan, joka näyttää presidentin huonossa valossa.

Tökeröä julkisuuden hallintaa

Aaltolan mukaan tilanne kertoo tökeröstä ja keskinkertaisesta julkisuudenhallinnasta.

– Tämmöinen ei olisi aikaisemmin onnistunut Valkoisessa talossa, jossa ollaan yleensä aika paranoidisen tarkkoja siitä mikä se julkisuuskuva on.

Wolffin kirja vastaa ja täydentää Aaltolan presidentti Trumpista saamaa kuvaa. Trumpin hallintoa on hänen mukaansa kuitenkin kestänyt niin lyhyen aikaa, että julkitulevat tiedot Valkoisessa talossa käytävästä kamppailusta ja siitä, miten huonosti Yhdysvaltain presidentti on perillä asioista, yllättävät aina.

Aaltola kuvaa Trumpia presidentiksi, jonka taidot eivät perustu johdonmukaiseen asioiden ymmärtämiseen, vaan joka on enemmän vaistonvaraisesti reagoiva, uudella tavalla kommunikoiva presidentti. Trump sanoo usein asioita, jotka eivät ole totta tai johdonmukaisia, mutta hän saa silti asioita silloin tällöin läpi, tutkija toteaa.

– Käytännössä saadaan asioita tehtyä, saadaan verouudistusta läpi tai saadaan jonkunlaista mullistuksen tuntua aikaan esimerkiksi maailmanpolitiikassa. Eli hän saattaa olla hyvinkin tyytyväinen joihinkin aikaansaannoksiinsa.

Amerikka ensin -asenne näkyi Trumpin ensimmäisellä presidenttivuodella

Aaltolan mukaan Trumpin presidenttikauden ensimmäisen vuoden aikana on pyritty tuomaan esiin Amerikka ensin -ajattelua.

Yhdysvallat on onnistunut jossain määrin muuttamaan Yhdysvaltain politiikkaa ja roolia maailmanlaajuisesti, sanoo Aaltola. Mitään tavatonta ei hänen mukaansa kuitenkaan ole tapahtunut, vaan Yhdysvaltain ulkopolitiikka on liikkunut suhteellisen vakaasti tietyn vaihteluvälin sisällä.

Yhdysvaltain ote on Aaltolan mukaan näkynyt siinä, että kauppapoliittisesti ei ole välitetty esimerkiksi maailmankauppajärjestö WTO:n näkemyksistä tai ulkopoliittisesti YK:n näkemyksistä, mistä tuoreena esimerkkinä on Jerusalemin tunnustaminen Israelin pääkaupungiksi.

– Donald Trumpin hallinto haluaa korostaa sitä, että Yhdysvaltojen pitää hyötyä enemmän tästä maailmanjärjestyksestä, jonka luomisessa se on itse ollut pääroolissa, ja siinä sitten on kovisteltu kauppapoliittisesti ystäviä ja vihollisia. Ulkopoliittisesti on haluttu ottaa suorempaa kantaa, että ei olla sidottuja enää joihinkin sovinnaisuussääntöihin, vaan on tehty asioita melko Yhdysvallat–keskeisesti, Aaltola summaa.

Lue myös:

Trump-kirjailija lyttää presidentin: "Hän on kuin lapsi"

Toimittajalta: Trumpia lapseksi kuvaileva kirja nousi bestselleriksi Yhdysvalloissa

Kohukirjan tekijä uskoo Trumpin eroon – Trump puolustautuu: Urani kertoo neroudesta

Trump yllättyi vaalivoitostaan eikä halunnut Valkoiseen taloon – Uuden paljastuskirjan 5 tärkeintä väitettä

Analyysi: Verouudistus, Trumpin ensimmäinen ja viimeinen iso poliittinen voitto ennen ensi vuoden vaaleja?