Kakkostie poikki Kokemäellä – tien raivaus kestää arviolta useita tunteja

Onnettomuuspaikka on Peipohjan liittymän ja Sonnilan välillä. Ensitietojen mukaan onnettomuudessa ovat kolaroineet henkilöauto ja rekka.

liikenneonnettomuudet
kartta jossa Kokemäki ja pori
Yle Uutisgrafiikka

Hätäkeskus sai tiedon onnettomuudesta noin klo 7.40.

Henkilövahingoista ei ole tällä hetkellä tietoa.

Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustyöt ovat käynnissä. Pelastuslaitoksen arvion mukaan tien raivaaminen kestää kolmesta kuuteen tuntia.

Liikenne ohjataan kiertotielle ohi onnettomuuspaikan.

Aiemmin aamulla valtatie 8:lla Porin pohjoispuolella henkilöauto ajautui ulos tieltä Lehtolan risteyksen kohdalla. Autoa ajanut nainen kuljetettiin sairaalahoitoon.