Koe uusi yle.fi

Tuija Siltamäen kolumni: Kaikki työttömät pitäisi viedä metsiin kuolemaan ja muuta sivistynyttä keskustelua

Yhteiskunnallisesta keskustelusta on tullut sietämätöntä, koska kukaan ei ikinä halua puhua tästä aiheesta, vaan jostain ihan muusta, kirjoittaa Ylen kolumnisti Tuija Siltamäki.

kolumnit
Tuija Siltamäki
Tuija SiltamäkiMatias Väänänen / Yle

Jos haluat tänä vuonna olla armollinen itsellesi ja voida paremmin, ryyppää ja tupakoi enemmän ja “keskustele” netissä vähemmän. Vallalla on nimittäin sietämättömän ärsyttävä keskustelukulttuuri, jossa kukaan ei vastaa siihen kysymykseen, joka on esitetty, vaan johonkin itselleen mieluisampaan vaihtoehtoon, jonka on omasta päästään keksinyt.

Kun puhutaan siitä, miten uskonnollista yhdenvertaisuutta voitaisiin edistää kouluissa tarkoituksenmukaisella tavalla, kansa ja päätoimittajat raivostuvat ja povaavat Suvivirren ja pääsiäismunien sensuroimista.

Kun yritetään kyseenalaistaa kielen sukupuolittavia piirteitä, netti täyttyy laimeita “saakos sitten enää sanoa Häkämies kun eikös se ole Häkähenkilö heh heh” -vitsejä kertovista neropateista. Ja kun eri toimijat esittävät perustellun huolensa siitä, mitä uusi alkoholilaki tekee väestön terveydelle pitkällä aikavälillä, rynnii kansa ilmoittamaan, että eipä ainakaan meillä ole tänään mitään kaaosta ollut, tässä kuva meidän lähikaupasta, haha!

Silloin kun vielä oli kunnollista ja kouluissa opetettiin ainekirjoitusta eikä emojien räpläämistä, ihmiset osasivat pysyä aiheessa, koska muuten ope antoi aineesta hylätyn.

Nykyäänhän lapsia ei saa enää edes hakata remmillä eli kohta varmaan kielletään kouluista kuri ja arvosanat ja joulujuhlatkin, ettei kenellekään tule paha mieli!

Ei ole yllätys, että “kansalaiskeskustelu” on usein täysin luokatonta. Demokratiassa on siedettävä myös typeriä ja huonosti perusteltuja mielipiteitä.

Sen sijaan ärsyttävää ja hermostuttavaa on se, kun puheen laatutakuusta luopuvat myös tiedotusvälineet.

Tyyppiesimerkki keskustelun tahallisesta tai tahattomasta harhauttamisesta ovat gallupit.

Gallupien hyvä ja huono puoli on se, että ne vastaavat vain ja täsmälleen siihen, mitä niissä on kysytty, ja siksi kysymyksen muotoileminen on tarkkaa kuin jonkun tosi tarkan asian tekeminen.

Joulun välipäivinä Uutissuomalainen julkaisi aktiivimallia käsittelevän gallupin. Tietoykkösellä teetettyyn verkkokyselyyn vastanneista 49 prosenttia vastasi kyllä, kun kysyttiin (siirryt toiseen palveluun), “onko oikein, että henkilön työttömyysturva laskee, jos hän ei itse aktiivisesti edistä omaa työllistymistään”. Tulos tulkittiin niin, että puolet kansasta hyväksyy sen, että henkilön on edistettävä omaa työllistymistään. "Aktiivimalli jakaa kansan lähes kahteen leiriin", otsikoitiin.

Kysymys on ihan perusteltu ja kiinnostava. Täysin toinen asia on se, onko se aktiivimallista käydyn keskustelun perusteella lainkaan olennainen.

Onko juuri tämä esitetty malli järkevä ja toisaalta inhimillinen tapa yrittää lisätä työllisyyttä?

Aktiivimallia kohtaan esitetyssä kritiikissä ei suurimmaksi osaksi ole ollut kyse siitä, että ajateltaisiin, ettei ihmisellä ole lainkaan vastuuta itsestään. Kai nyt lähes kaikki ovat sitä mieltä, että ihmisen on kykyjensä mukaan ihan hyvä tehdä edes jotain työllistymisensä eteen. Pikemminkin kyse on ollut siitä, onko juuri tämä esitetty malli järkevä ja toisaalta inhimillinen tapa yrittää lisätä työllisyyttä?

Toisin kuin moni haluaa uskoa, ei tiedotusvälineiden yli- tai alilyönneissä yleensä ole kyse suuresta liskojen salaliitosta, vaan ajattelemattomuudesta tai kyvyttömyydestä: Joskus ei vain osattu tehdä paremmin. Sellaista sattuu.

Sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluja vaikuttaa leimaavan haluttomuus. Ihminen kyllä periaatteessa tajuaa, mistä kysymyksestä milloinkin keskustellaan, mutta vänkää silti jostain asian vierestä, koska on jostain syystä päättänyt niin tehdä.

Yksi haluttomuuden muoto on kyvyttömyys tunnistaa näkökulmia. Tyypillinen tilanne on seuraavanlainen:

On jokin iso yhteiskunnallinen aihe – vaikkapa sukupuolten tasa-arvo – jota möyhitään ahkerasti julkisuudessa. Asiasta kiinnostunut henkilö valitsee aiheeseen näkökulman, esimerkiksi sukupuolittuneen väkivallan, ja esittää valitsemansa ajatuksen. Pian paikalle porhaltaa joukko väkeä vaatimaan selitystä sille, miksi ihminen puhui tästä asiasta eikä jostain toisesta asiasta, esimerkiksi asepalveluksesta.

Ööh, koska nyt puhuttiin tästä?

Ikään kuin puheenvuoron esittäminen olisi sopivaa vain silloin, kun pystyy huomioimaan kaikki mahdolliset näkökulmat. Se on järjetön vaatimus. Näkökulman kuuluukin olla puutteellinen kuvaus todellisuudesta.

Siksi vaatimukset tulisi kohdistaa mielipiteiden ja näkökulmien laatuun. Kaikkea ei voi eikä pidä sanoa samalla kertaa, mutta aina voi yrittää sanoa edes yhden asian hyvin.

Tuija Siltamäki

Kirjoittaja on Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja, joka lupasi uutena vuotena pitää itsestään parempaa huolta ja keskustella netissä vähemmän.