KSML: Helsingin Sanomien juttu Viestikoekeskuksesta Julkisen sanan neuvostoon

Joulukuun kohujutusta tehty kannanottopyyntö ei ole varsinainen kantelu Journalististen ohjeiden rikkomisesta.

Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Helsingin Sanomien ennen joulua julkaisema kohua herättänyt juttu Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta menee Julkisen sanan neuvoston (JSN) käsiteltäväksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen (siirryt toiseen palveluun)-lehti.

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström kertoo, että jutusta on tullut neuvostolle yksi yksityishenkilön tekemä kannanottopyyntö. Neuvosto käsittelee pyyntöön vastaamista seuraavassa kokouksessaan, mutta mahdollinen kannanotto tehdään Grundströmin mukaan myöhemmin, kertoo Keskisuomalainen.

Grundströmin mukaan pyynnössä kysytään neuvoston kantaa periaatteellisella tasolla. Varsinaista Journalistin ohjeiden rikkomiseen liittyviä kanteluita Helsingin Sanomien jutusta ei ole tehty.

Helsingin Sanomat käytti jutussa lähteenään Puolustusvoimien salassa pidettäviä asiakirjoja. Keskusrikospoliisi tutkii juttua epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisena ja jutun lähteinä käytettyjen asiakirjojen vuotoa epäiltynä virkasalaisuuden rikkomisena.

Lue myös: