1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Medisize

Medisize palkkaa 75 uutta työntekijää Kontiolahdelle

Lääkelaitteiden osia valmistava Medisize laajentaa toimintaansa. Taustalla on insuliinikynien kasvanut kysyntä.

Medisize on käynnistänyt runsaan kahden miljoonan euron investointisuunnitelmat. Kuva: YLE / Sari Jormanainen

Lääkelaitteiden sopimusvalmistaja Medisize palkkaa 75 uutta työntekijää toimipisteisiinsä Kontiolahden Lehmossa. Yhtiön kasvun taustalla on diabeteksen hoidossa käytettävien insuliinikynien kasvava kysyntä. Lisäksi yhtiö aloittaa uuden lääkkeiden annostelulaitteiden tuotannon.

Uusista työpaikoista 50 tulee tuotannon puolelle ja 25 tukitoimiin. Yhtiön toiminta laajenee Lehmon molemmissa toimipisteissä eli Ensolantiellä ja Lehmonharjulla. Lisäksi Medisize suunnittelee laajenemista Lehmonharjulle tyhjilleen jääneisiin poliisi- ja oikeustalon tiloihin.

Philips Medisize on kansainvälinen yritys, jolla on tuotantoa Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Kontiolahden tuotantoyksiköt ovat ainoat Suomessa.