Presidenttiehdokkaat vaalitentissä Oulussa – Yle seurasi hetki hetkeltä

Kaikki presidenttiehdokkaat osallistuvat yhteistenttiin, joka on ensimmäinen laatuaan Pohjois-Suomessa. Suoraa lähetystä voi seurata verkossa ja radiossa.

presidentinvaalit
Presidenttiehdokkaat Merja Kyllönen, Laura Huhtasaari, Sauli Niinistö, Pekka Haavisto ja Nils Torvalds saapumassa Ehdokkaat esiin -presidentinvaalitenttiin Madetojan saliin Oulussa.
Kaikki presidenttiehdokkaat kohtasivat Ehdokkaat esiin -presidentinvaalitentissä Oulussa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oulun Musiikkikeskuksessa järjestetään tänään keskiviikkona Ehdokkaat esiin -presidentinvaalitentti klo 11.30–13.00. Tentissä keskustellaan asioista, jotka sisältyvät kolmeen laajempaan aiheeseen: Pohjois-Suomi, turvallisuuspolitiikka ja arvojohtaminen. Tentin keskusteluun voi osallistua sosiaalisessa mediassa hashtagilla #ehdokkaatesiin.

Ylen ja sanomalehti Kalevan järjestämään yhteistenttiin osallistuvat kaikki presidenttiehdokkaat: Tuula Haatainen (sd.), Pekka Haavisto (vihr.), Laura Huhtasaari (ps.), Merja Kyllönen (vas.), Sauli Niinistö (valitsijayhdistys), Nils Torvalds (r.), Matti Vanhanen (kesk.) ja Paavo Väyrynen (valitsijayhdistys).

Presidenttiehdokkaat ovat ensimmäistä kertaa yhteistentissä Pohjois-Suomessa. Tentti on vuoden 2018 presidentinvaalien suurin ehdokkaiden yhteinen yleisötilaisuus. Tenttiä voi seurata suorana myös Yle Areenasta, Kalevan verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun) tai Radio Suomen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taajuuksilta.

Presidentinvaalin ensimmäinen vaalipäivä on 28.1.2018. Vaalissa valitaan Suomen tasavallan presidentti toimikaudelle 2018–2024.