Takuusäätiö: Apua hakevilla yhä suuremmat vakuudettomat kulutusluotot – Summa on keskimäärin 29 000 euroa, pahimmillaan yli 100 000 euroa

Joillain on vakuudetonta kulutusluottoa yhtä paljon kuin monilla asuntolainaa.

Varat ja velat
Yksinäinen kadulla
Tommi Parkkinen / Yle

Takuusäätiön mukaan velallisten neuvontapuhelin Velkalinja pirisee tiuhaan tahtiin, ja ihmisten velkamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta.

Vuonna 2017 vakuudettomia velkoja oli keskimäärin lähes 29 000 euroa – summa on kasvanut viidessä vuodessa yli 6 000 eurolla, Takuusäätiö kertoo tiedotteessaan.

Eikä tässä kaikki. Takuusäätiön mukaan viime vuonna näkyi käänne, kuinka aiempaa useammat soittajat olivat joutuneet päästämään velkansa perintään ja ulosottoon.

– Velanhoito velalla ei onnistu loputtomiin, tiedotteessa sanotaan.

Pienten pikavippien tilalle luottolimiitit ja pikalainat – velkoja jopa yli 100 000 euroa

Takuusäätiön näkökulmasta velalliset ajautuivat ennen nopeasti maksuvaikeuksiin ja perintään lukuisien pienten pikavippien vuoksi. Tilanne on muuttunut.

– Vuodesta 2013 lähtien pienten vippien sijaan tulleet tuhansien eurojen luottolimiitit ja kymmenien tuhansien eurojen suuruiset velkojen yhdistämiseen markkinoidut pikalainat ovat mahdollistaneet velallisia sinnittelemään velkakierteessään.

Takuusäätiön mukaan valtaosalla soittajista vakuudettomat velat ovat enintään noin 40 000 euroa. Viime vuonna Velkalinjalla kohdattiin kuitenkin tiedotteen mukaan lähes 200 henkilöä joiden velat olivat yli 70 000 euroa.

– Heistä joka toisen velkamäärä ylitti 100 000 euroa, vaikka he olivat tavallisia kuluttajia. Vain pienellä osalla oli yrittäjyydestä aiheutuneita velkoja.

Viestintäpäällikkö Minna Mattila kertoo, että heillä on kohdattu jopa henkilö joka oli päätynyt kulutusluottokierteen myötä siihen, että hänellä oli 200 000 euroa vakuudetonta velkaa.

– Nykyään ei enää hämmästytä neuvonnassa, että on 100 000 euroa tai yli vakuudettomia velkoja. Se on yhä tavallisempaa, Mattila kertoo Ylelle.

Viikko sitten Suomen Pankki kertoi, kuinka kotitalouksien kulutusluottojen määrä on yhä kiihtyvässä kasvussa – nopeimmin kasvoi juuri vakuudettomien kulutusluottojen kanta.

Takuusäätiön Velkalinjalla ja chatissa neuvottiin viime vuonna yhteensä 6 100 ihmistä.

Takuusäätiön pomo: Ihmiset lypsetään tyhjiin

Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar kertoi keskiviikkona Ylen Ykkösaamussa, kuinka nykyään lasketaan paljon pelkästään sen varaan, että ihmiset tekevät tiedon varassa järkeäviä ratkaisuja.

– Tiettyyn rajaan se (tieto) auttaa, mutta on aikalailla samasta asiasta kyse kuin kalorien kuluttamisesta tai päihdevalistuksesta. Ei se pelkkä tieto riitä, että ihmiset toimisivat järkevästi, Pantzar sanoi.

Juha Pantzar
Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzarin kokemuksen mukaan ongelmana on myös se, kuinka talousasiat ovat monelle herkkiä yksityisasioita, joista halutaan selviytyä itsenäisesti. Apua haetaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki keinot on kokeiltu.Yle

Hän totesi, kuinka ylivelkaantumiseen vaikuttaa se, kuinka yhteiskunta kannustaa ihmisiä kuluttamaan. Hän totesi myös, kuinka vastuu tehdä arvio omasta maksukyvystä on tavallisella ihmisellä – vaikka taitoa ei välttämättä olisi.

– Siinä on vähän sellainen ikävä tilanne, että markkinat itse tavallaan lypsävät sen ihmisen loppuun ja sitten siirrytään seuraavien kimppuun, Pantzar sanoi.

– Ennen vanhaan toiminta oli ehkä jonkin verran vastuullisempaa. Sitä ihmisen kokonaistilannetta katsottiin vähän tarkemmin, ja jos esimerkiksi uutta lainaa menit pankista hakemaan, niin sitä sinun tilannettasi tarkkailtiin, katsottiin ja neuvottiin.

Pantzar toivookin, että tilanne muuttuisi, ja nosti esimerkiksi positiivisen luottotietojärjestelmän, jota oikeusministeriö selvittää parhaillaan.

– Tarvitaan toki tietoa, mutta myös mekanismeja joilla ihmisiä suojellaan tavallaan epäedulliselta käyttäytymiseltä ja toiminnoilta.

Takuusäätiö ilmoittaa kannattavansa positiivista luottotietojärjestelmää sekä luototustoiminnan lainsäädännön ja valvonnan lisäämistä velkakierteiden ehkäisemiseksi.

*Lue myös: *

Maksuhäiriöt kasautuvat samoille ihmisille – yhdellä on keskimäärin 15 merkintää

Yli 20 000 ihmistä lisää velkaloukussa – yhä useammalla pikavippejä, kulutusluottoja ja vuokria rästissä

Suomalaiset elävät yhä hanakammin velaksi – Kulutusluottojen määrä reippaassa kasvussa

Pankit kyttäävät miten suomalaiset innostuvat pitkistä asuntolainoista – kotitalouksien velkataakka kasvaa, parahtivat viranomaiset