yle.fi-etusivu

Nämä virustaudit jylläävät Suomessa juuri nyt: RS-virus vie vauvoja sairaalaan, influenssakartasta osa punaisena

RS-viruksen vuoksi on sairaalahoidossa toistakymmentä lasta Helsingissä Lastenklinikalla.

virustaudit
Vauva nukkuu.
Arja Lento / Yle

Talvisaikaan tuntuu, että liikkeellä on kaikkia mahdollisia pöpöjä. Mutta mitä virustauteja on nyt liikkeellä? Kysyimme asiaa terveydenhoitoalan ammattilaisilta ja kaksi virusta nousi erityisesti esille: RS-virus ja influenssa.

RS-virusta selvästi aiempaa enemmän

RS-virustapausten määrä on lähtenyt selvään nousuun viime viikkojen aikana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntijan Niina Ikosen mukaan pelkästään viime viikolla tapauksia oli ilmoitettu tartuntatautirekisteriin yli 500.

RS-virus voi aiheuttaa hengitystieinfektioita kaiken ikäisille. Pienille lapsille ja vanhuksille se voi aiheuttaa esimerkiksi keuhkokuumetta, kertoo THL verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun). Vanhemmilla lapsilla ja aikuisilla taas lievemmän infektion, jossa on nuhaa tai kurkkukipua.

Lasten infektiotautien professorin, Lastenklinikan ylilääkäri Harri Saxénin mukaan RS-virusepidemia vaivaa parhaillaan ainakin Helsingissä.

Hän sanoo Ylen haastattelussa, että Lastenklinikalla on sairaalahoidossa toistakymmentä alle puolen vuoden ikäistä lasta RS-viruksen takia.

– Tällä hetkellä hoidettavana on noin 15 lasta. Määrä on mielestäni paljon. Pahimpina vuosina on ollut 30 potilasta yhtä aikaa, sanoo Saxén.

Saxénin mukaan on vaikea arvioida, onko epidemia saavuttanut jo huippunsa vai onko odotettavissa vielä lisää tapauksia. Virukselle on tyypillistä, että se on joka toinen vuosi heikompi ja välillä taas ärhäkkäämpi.

– On havaittu, että RSV-epidemioita esiintyy vuosittain, mutta joka toinen vuosi on suurempi epidemia. Nyt olisi niin sanotusti sen suuren epidemian aika. On oletettavaa, että tänä talvena on enemmän RSV-tartuntoja kun vastaavasti viime talvena, sanoo Niina Ikonen THL:sta.

RS-virus on hankala etenkin alle puolen vuoden ikäisille lapsille. Ensimmäisiä oireita ovat tyypillisesti syömisvaikeudet, eli ei jakseta imeä rintaa ja hengitys rohisee, sanoo Saxén.

Taudille ei ole olemassa mitään tiettyä lääkettä, vaan sairastuneita hoidetaan sairaalassa antamalla happea ja imemällä limaa pois. Vanhemmilla lapsilla tai aikuisilla tauti näyttäytyy tavallisen flunssan kaltaisena.

Saxén kehottaa pienten vauvojen vanhempia miettimään tarkkaan kyläilyä paikoissa, joissa on flunssaisia ihmisiä.

– Tauti kulkeutuu yleensä perheenjäsenten mukana. En ehdoin tahdoin lähtisi kyläilemään paikassa, jossa on paljon flunssaa, mutta se voi olla käytännössä vaikeaa. Eihän lasta voi pullossa pitää, hän sanoo.

Influenssakartasta osa punaisena

Jos RS-virus on pienillä vauvoilla hankala, ei influenssaa ole yhtään mukavampaa sairastaa. THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen sanoo, että käynnit terveysasemilla influenssan vuoksi ovat kasvaneet selvästi (siirryt toiseen palveluun). Influenssaa on havaittu kaikenikäisillä.

– Influenssaa on lähes koko maassa. Esimerkiksi Etelä- ja Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä- Karjalassa kartta näyttää punaista, eli influenssa-aktiivisuus on korkea, sanoo erityisasiantuntija Niina Ikonen.

Ikosen mukaan tällä hetkellä influenssa B on valtavirus. Suomessa kiertää neljää eri influenssavirusta: kahta A ja kahta B-tyypin virusta.

– Meillä on poikkeuksellisesti todettu kaiken tyyppisiä viruksia. Kun neljää virusta kiertää, niin niiden valtasuhteet voivat vielä muuttua epidemian edetessä, sanoo Ikonen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiosairauksien ylilääkärin Asko Järvisen mukaan HUS:n alueella influenssa A:ta ja B:ta on tällä hetkellä havaittu lähes yhtä paljon. Hän pitää tilannetta poikkeuksellisena.

– Yleensä on yksi valtavirus, joka lähtee leviämään. Toki tämä on epidemian alkuvaihetta ja jatkossa nähdään kumpi aiheuttaa valtaepidemian, Järvinen sanoo.

Rinoviruksesta flunssaa, noroa ei tavallista enempää

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautilääkärin Leif Lakoman mukaan yleisimmät tavallisen flunssan aiheuttajat ovat tällä hetkellä rinovirus ja RS-virus.

– Rinovirus on tyypillisin flunssaa aiheuttava virus, ja sitä esiintyy vuosittain. Taudinkuvaltaan se on yleensä lievä, kuvailee Lakoma.

Vatsatautia aiheuttavaa norovirusta ei THL:n tartuntatautirekisterin mukaan ole liikkeellä tavanomaista enempää, sanoo Lakoma. Aiempina vuosina norovirusta on esiintynyt eniten tammi-toukokuun välisenä aikana.

Lue myös:

Influenssan epidemiakynnys ylitetty – "Vielä ehtii ottaa rokotteen"

Uusi tutkimus selvittää, millaiselle lapselle RS-virus on kohtalokkain

Pienelle vauvalle suojaa äitiä rokottamalla? Raskaana olevan rokottamista kaihdetaan Suomessa turhaan