Hyppää sisältöön

Vuosaaren merimaiseman kohtalo yhä avoin – kaupunki valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä

Hallinto-oikeus käveli kuntapäättäjien yli, kun se kumosi kaupunginvaltuuston viimevuotisen päätöksen. Helsinki aikoo nyt valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Helsingin periaatteena on ollut säilyttää rannat kaupunkilaisten käytössä. Kuva: Esko Jämsä / AOP

Helsingissä Vuosaaren Meri-Rastilan asemakaavaa koskevan muutoksen kohtalo on edelleen avoin.

Helsingin hallinto-oikeus kumosi joulukuussa Helsingin kaupunginvaltuuston viimevuotisen päätöksen, joka olisi sallinut hammashoitolaitteita valmistavan Planmecan rakentaa uusi koulutuskeskus merenrannalle Vuosaareen.

Nyt Helsingin kaupunki aikoo kuitenkin valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asiasta kertoo Ylelle asemakaavapäällikkö Marja Piimies kaupunkiympäristön toimialalta.

Kaupungin mukaan asemakaava on tehty asianmukaisesti. Piimies huomauttaa, ettei hallinto-oikeudenkaan päätös ollut yksimielinen.

Planmeca ei halunnut kommentoida viime viikolla hallinto-oikeuden ratkaisua. Kaupunginvaltuuston päätöksestä alun perin valittanut Helsingin luonnonsuojeluyhdistys sitä vastoin oli tyytyväinen päätökseen, koska se esti rakentamisen virkistysalueen rantaan. Yhdistyksen mielestä päätöksellä oli laajaa merkitystä.

Helsingissä periaatteena on ollut säilyttää rannat kaupunkilaisten käytössä. Päättäjät ovat kuitenkin suhtautuneet myönteisesti Planmecan suunnitelmiin elinkeinopoliittisista syistä.

Aiemmin aiheesta: