Poliisi epäilee kumigorillan paloa tuhopoltoksi – julkaisi kuvia ja videon epäillystä

Poliisi toivoo yleisöltä vihjeitä Helsingin Viikin kampuksella viime yönä tuhoutuneen kumigorillan palosta epäillyn henkilön löytämiseksi. Ohikulkijat surevat taideteoksen kohtaloa, mutta taiteilija itse näkee tuhoutumisessa myönteisenkin puolen.

tulipalot
Palanut autonrenkaista valmistettu gorilla Helsingin Viikissä.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Villu Jaanisoon autonrenkaista valmistettu kuminen gorilla Helsingin Viikin kampuksella tuhoutui viime yönä tulipalossa. Rikoskomisario Anne Hietala pitää selvänä, että gorilla poltettiin tahallaan.

– Olemme saaneet hyvää valvontakameran tallennetta, mistä on selkeästi nähtävissä, että mies menee gorillan viereen, touhuaa siellä ja sen jälkeen gorilla syttyy tuleen. Selkeä näyttö on siitä, että tämä on tahallinen teko.

Vaarassa oli myös seitsemän metrin päässä sijaitseva kampuksen kirjasto, jonka ikkunoita on kuumuudessa särkynyt kymmenittäin.

Poliisi jakaa valvontakameran kuvia epäillystä sytyttäjästä muun muassa verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa.

Kumigorillan sytyttämisestä epäilty henkilö valvontakameran kuvassa
Kuvan henkilöä epäillään Viikin taideteoksen sytyttämisestä.Helsingin poliisi

Helsingin poliisin Facebook-sivustolla (siirryt toiseen palveluun) on nähtävissä valvontakameran video sytytyshetkestä.

Hietala toivookin, että tekijä tunnistettaisiin tallenteista ja tekijän jäljille päästäisiin yleisövihjeiden perusteella.

Anarkistien Takku-foorumilla tuhopoltto on ilmoitettu "Helsingin anarkistisen iskuryhmän" tekosiksi. Hietalan mukaan poliisi on tästä tietoinen, mutta sanoo, ettei nimetön vihjailu vaikuta poliisin normaaliin tutkintaan.

– Nettiin voi kirjoitella toisten nimillä ja nimettömänä mitä tahansa, että ei tämä meidän tutkintaa mihinkään suuntaan johda.

"Metallitorso" surettaa ohikulkijoita

Villu Jaanisoon autonrenkaista koottu istuva gorilla eli taideteos nimeltään Kaikki on mahdollista on ohikulkijoiden kommenteista päätellen muodostunut Viikissä liikkuville ihmisille tärkeäksi osaksi kampuksen miljöötä.

Susanna Snellmania patsaan kohtalo suorastaan liikutti.

– Tulin uutisesta tosi surulliseksi. En tiedä, miten suhtautua. Voiko edes kysyä, että miksi?

Gorillan kohtaloa harmitteli myös muun muassa Emmi Viitanen.

– Minusta on ikävää, että tuhotaan toisten taideteoksia.

– Se on suuri menetys, kun se ei nyt olekaan siinä enää, toteaa puolestaan Essi Kivenmäki, jonka mukaan patsas on ollut siinä "aina".

Palomiehiö palavan taideteoksen edessä Helsingin Viikissä.
Riikka Porttila / Yle

Jyrki Anttonen otti jäljelle jääneestä metallikasasta kuvan matkapuhelimeensa.

– Olen kuvannut tämän aikaisemmin silloin, kun se oli loistossaan. Nyt ei ole kuin luuranko jäljellä. Tämä on korvaamaton menetys, eikä sitä varmaan saada enää paikalleen takaisin.

Saako tuho ajattelemaan taidetta syvällisemmin?

Taideteoksen "isä" Villu Jaanisoo luki aamulla kumigorillan tuhosta internetistä. Hän kertoo olevansa gorillan tuhosta pahoillaan. Heti perään hän muistuttaa, että teos ei ole kuitenkaan enää hänen teoksensa, vaan kuuluu isommalle joukolle, yleisölle.

– Pidin siitä työstä, se onnistui hyvin ja se sopi hyvin siihen paikkaan. Ehkä se olisi voinut sijoittua vähän kauemmas siitä kirjastorakennuksesta.

Jaanisoo on saanut myös poikkeuksellisen paljon palautetta Viikin teoksestaan.

– Ei kuulu Suomeen, että ihmiset lähettävät viestejä, mutta siitä olen saanut paljon, ja se on ollut mukavaa.

Tulipalossa tuhoutunut taideteos Helsingin Viikissä.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Uutta kumigorillaa hän ei välittömästi paikalle lupaa, sillä hänen mukaansa täytyy keskustella, mitä tilalle halutaan.

– Julkisen taiteen ei välttämättä tarvitse edes olla ikuista. Eri asia on se, että se poltetaan, sitä en olisi toivonut, mutta voihan se olla, että tilalla on jotain muutakin.

Jaanisoo näkee palossa myös yllättävän myönteisen seikan. Pidetyn teoksen näkeminen tuhottuna voi saada ohikulkijat ajattelemaan suurempia kysymyksiä.

– Jos jotain tuhotaan, niin ehkä se jollakin tavalla aktivoi ajattelemaan taiteen arvoa ja sitä, mitä se tekee yhteisessä tilassa. Ehkä siitä on jotakin hyötyäkin lopulta, pohtii Jaanisoo.