Myanmarin armeija myönsi kymmenen rohingya-muslimin murhan

Armeijan tunnustus on harvinainen.

Rohingyat
Rohingya-vähemmistöön kuuluvat pakolaiset matkalla Bangladeshin Teknafiin.
Rohingya-vähemmistöön kuuluvia pakolaisia matkalla Bangladeshin Teknafiin syyskuussa.K M Asad / AFP

Myanmarin armeija myöntää, että sen sotilaat murhasivat kymmenen rohingya-vähemmistön jäsentä läntisessä Rakhinen osavaltiossa syyskuussa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Armeijan mukaan "muslimiterroristit" surmattiin sen jälkeen, kun Inn Dinin kyläläiset olivat pakottaneet rohingyat kaivamaansa hautaan.

Kyseessä oli harvinainen tunnustus Myanmarin armeijalta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kiitteli sitä.

– Kyseessä on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Se oikeuttaa vakavasti otettavaan, itsenäiseen tutkimuksen kaikista julmuuksista, joita etnisen puhdistuskampanjan aikana on tehty, Amnesty sanoi tiedotteessaan Reutersin mukaan.

Yli 650 000 rohingyaa on paennut sen jälkeen, kun Myanmarin hallitus käynnisti sotilasoperaation heitä vastaan Rakhinessa elokuussa.

YK kutsuu toimia etniseksi puhdistukseksi ja on vaatinut Myanmaria lopettamaan ne. Myanmar kiistää puhdistuksen: sen mukaan kyse on kapinallisten hyökkäysten laillisesta vastustamisesta.

Surmattujen joukkohauta löytyi joulukuussa

Armeija kertoi joulukuussa, että Inn Dinin rannikkokylästä oli löytynyt kymmenen ihmisen joukkohauta. Tutkinnassa selvisi, että murhan takana olivat Myanmarin sotilaat kyläläisten avustuksella.

Armeijan mukaan kyseessä oli kapinallisten vastainen taisteluoperaatio, jossa "200 bengaliterroristia hyökkäsi kepeillä ja miekoilla", asevoimien komentaja Min Aung Hlaing ilmoitti Facebook-sivuillaan Reutersin mukaan.

Kiinni otettiin kymmenen rohingyaa. Armeijan mukaan heitä "ei ollut mahdollista kuljettaa poliisiasemalle, joten heidät päätettiin tappaa".

Tiedotteen mukaan kyläläiset pakottivat rohingyat hautaan, koska he olivat vihaisia taisteluissa kuolleiden sukulaistensa puolesta, Reuters kertoo.

Bengali on armeijan rohingya-muslimeista käyttämä nimitys, joka viittaa laittomaan siirtolaisuuteen Bangladeshista. Rohingyat itse vieroksuvat nimitystä.

Aiheesta lisää:

Reutersin toimittajille syytteet salassapitolain rikkomisesta Myanmarissa – uhkana jopa 14 vuotta vankeutta

YK vaatii Myanmaria lopettamaan rohingya-muslimien vainon

Rohingyat elävät käytännössä apartheidissa – Amnestyn raportti syyttää Myanmaria rotuerottelusta

Suomalainen kätilö rohingya-kriisin keskeltä: "Lähes kaikki ovat kuivuneita ja lapsista näkee aliravitsemuksen"

Aiheesta muualla:

Myanmar military admits soldiers murdered 10 captured Rohingya (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters