yle.fi-etusivu

Yhdysvaltain poliisi teki tehoratsian 7-Eleven-kauppoihin – etsi laittomia siirtolaisia

Kyseessä oli suurin yritykseen kohdistunut siirtolaisratsia presidentti Donald Trumpin aikana.

paperittomat
Yhdysvaltalainen 7-eleven-kauppa Kaliforniassa.
Yhdysvaltalainen 7-eleven-myymälä Kaliforniassa.Andrew Gombert / EPA

Yhdysvaltain siirtolaispoliisi teki ratsioita elintarvikekauppaketju 7-Elevenin myymälöihin 17 eri osavaltiossa keskiviikkona, kertoo uutistoimisto AP.

Noin sataan myymälään tehdyissä tarkastuksissa etsittiin maassa laittomasti asuvia siirtolaisia. Yhteensä 21 työntekijää pidätettiin.

Viranomaiset kuvasivat operaatiota suurimmaksi yritykseen kohdistuneeksi siirtolaisratsiaksi presidentti Donald Trumpin aikana. Kaikkiaan karkotukseen johtaneet pidätykset ovat AP:n mukaan lisääntyneet 40 prosenttia.

– Toiminta on vahva viesti yhdysvaltalaisille yrityksille, jotka palkkaavat ja työllistävät paperittomia siirtolaisia. Lain rikkomisella on seurauksensa, maahanmuuttovirasto ICE:n johtaja Thomas Homan totesi viraston tiedotteessa espanjalaislehti El Paísin mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Vastaavia tarkastuksia nähdään tänä vuonna yhä enemmän ja enemmän, arvioi ICE:n tutkinnasta vastaava johtaja Derek Benner.

– Ne eivät rajoitu suuriin yrityksiin tai millekään tietylle alalle, Benner sanoi AP:n mukaan.

7-Eleven-ketjulla on Yhdysvalloissa yli yli 8 600 myymälää.

Aiheesta lisää:

Tuomari pisti palan Trumpin siirtolaispolitiikkaa jäihin – lapsena maahan tulleiden suojelu saa jatkua

Trumpin hallinto lisäämässä paperittomien siirtolaisten karkotuksia

"Kuka tietää, mitä Trumpin hallinto tekee!" Viisivuotiaana USA:han tulleella Espinosalla on hätä siirtolaisten puolesta

Aiheesta muualla:

Immigration officials target 7-Eleven shops amid Trump crackdown on undocumented migrants (siirryt toiseen palveluun)