1. yle.fi
  2. Uutiset

Väkivallan uhrit löysivät nopeasti matalan kynnyksen palvelun Keski-Pohjanmaalla – avuntarve yllätti

Avun hakeminen ei vaadi lähetettä eikä maksa. Moni onkin löytänyt paikalle oma-aloitteisesti. Apua hakevat myös väkivallan tekijät.

väkivalta
Nainen ja mies tappelevat.
Poliisin arvion mukaan vain kymmenesosa väkivaltatapauksista tulee poliisin tietoon.Yle

Keski-Pohjanmaalla viime kesänä aloittanut matalan kynnyksen uusi kriisi- ja väkivaltatyön avoyksikkö on saanut hyvän vastaanoton. Vaikka paikkaa ei ole vielä ehditty kunnolla markkinoimaan, on se kerännyt ympäri maakuntaa jo yli 50 avuntarvitsijaa.

Kokkolan ensi- ja turvakoti ry:n pyörittämä Väkevä-yksikkö tarjoaa apua ilman maksuja ja lähetteitä. Asiakkaita tulee esimerkiksi lastensuojelun, neuvolan, psykiatrian poliklinikan ja turvakodin kautta, mutta moni on hakeutunut apuun oma-aloitteisesti.

Näin suuri avuntarve yllätti, sanoo Väkevä-yksikön vastaava työntekijä Susanna Lindholm.

– Ihmiset tulevat tänne aika avoimesti ja haluavat oikeasti apua. Näin toimivat myös väkivallan tekijät.

Yksikkö tarjoaakin apua väkivallan uhrien lisäksi agressiivisesti käyttäytyville.

Fyysinen väkivalta tunnistetaan helpommin kuin esimerkiksi se, että rajoitetaan toisen taloutta, kulkemista tai puhelimeen vastaamista

Väkevä-yksikön vastaava työntekijä Susanna Lindholm

Väkevän tarjoama apu on keskustelua ja arjen ohjeita: asiakkaille tehdään turvasuunnitelmia ja neuvotaan, miten tilanteista voi päästä irti. Asiakkaita myös ohjataan muille apua tarjoaville tahoille, jos huomataan, että ongelmia on väkivallan lisäksi muualla.

Pääosa asiakkaista on heitä, jotka ovat joutuneet parisuhteessa väkivallan uhriksi. Monella asiakkaalla on ollut ongelmia väkivallan kanssa kotioloissa jo pitkään.

Henkinen väkivalta jää herkemmin piiloon

Apua lähdetään hakemaan pääosin fyysisen väkivallan vuoksi, vaikka usein suhteessa on sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Henkistä kaltoinkohtelua ei välttämättä tunnisteta yhtä hyvin kuin fyysistä.

– Fyysinen väkivalta tunnistetaan helpommin kuin esimerkiksi se, että rajoitetaan toisen taloutta, kulkemista tai puhelimeen vastaamista. Joillekin on jopa huomaamatonta, että toinen vahtii koko ajan, mitä toinen tekee, Susanna Lindholm kertoo.

YLE / Juha-Pekka Inkinen

Jo pelko on varoitusmerkki

Pelkkä pelkokin suhteessa kannattaa laittaa merkille, ja senkin vuoksi voi hakea apua.

– Parempi on lähteä ajoissa liikkeelle ja keskustella meidän kanssa. Monesti saattaa tottua pelkoon tai epämukaviin tilanteisiin, ja ne muuttuvat arkipäiväisiksi, Lindholm kuvailee.

Tyypillistä on, että väkivallan kokemuksia tulee yhdelle ihmiselle eteen monessa parisuhteessa.

– Kukaan ei tahallaan altistu väkivallalle, mutta monen kanssa on keskusteltu, että onko ihmisen valinnoissa jotain sellaista, että hän hakeutuu väkivaltaisiin suhteisiin, Lindholm sanoo.

Keski-Pohjanmaalla toimivan Väkevä-yksikön työntekijät ovat keränneet asiakkailta palautetta palvelusta. Kaikki vastanneet ovat todenneet, että väkivaltaongelmiin on saanut apua.

Lue seuraavaksi