Punaisten naiskaartissa 15-vuotiaana taistellut Meeri Lindström: "En mie ketään tappant’, vaikka minul kivääri olikin"

Sata vuotta sitten noin 2600 sisällissodassa punaisten puolella taistellutta naista tarttui aseisiin. Naiskaartilaisista nuorimmat olivat vain 13-vuotiaita. Valkoisten puolella naisilta aseet kiellettiin.

Suomen sisällissota
Tampereen Teatterin näyttelijät Elisa Piispanen, Mari Turunen ja Elina Rintala punaisten rooliasuissa teatterin kahviossa tammikuussa 2018.
"1918 Teatteri taistelussa", Tampereen TeatteriMarkku Pitkänen / Yle

Vuonna 1918 Kouvolan vanhalla kasarmilla ampumista harjoittelee kiväärillä vasta viidentoista ikäinen tyttönen. Meerillä on muiden Kouvolan naiskaartilaisten lailla lyhyt polkkatukka ja jalassa housut. Villapuseroa koristaa punainen rusetti ja käsivarsinauha.

Historiantutkija, sisällissodan surmia vuonna 1918 Kouvolan seudulla tutkinut Mirja Turunen ehti haastatella Meeri Lindströmiä ennen kuin tämä kuoli 99-vuotiaana.

Meeri oli pysytellyt kansakuntaa jakaneista tapahtumista vuosikymmenet hiljaa. Mirja Turusen ääninauhoilla Meeri palaa nyt sadan vuoden takaisiin tapahtumiin.

– En mie ainakaan ketään tappanut. Vaikka minul kivääri olikin.

Meeri Lindström Kouvolan naiskaartista.
Meeri Lindström Kouvolan naiskaartista. Kuva on vuodelta 2002.Pekka Niemi

Meerin tehtäviin kuului vartiointi. "Housukaartilaiset" vartioivat Kouvolassa varsinkin tärkeää rautatietä, mutta Kuusaan tyttö tarkkaili kulkua Kouvolan ja Kuusankosken välisellä maantiellä.

– Kaks naista pantiin vahtimaan. Meil ol pienet japanilaiset kiväärit. Kun joku tuli oli huudettava: "Seis!" ja kysyttävä lupalappua. Ilman lupaa kulkevan sai ampua. Mut en mie ampunu ketään.

Meeri osasi kyllä käyttää asetta. Hän oli ylpeäkin siitä, että oli harjoituksissa taitava ampuja.

Meeri Lindström kertoo tutkija Mirja Turusen haastattelussa, että punaisten hallussa olleilla Kouvolan kasarmeilla naiset harjoittelivat ampumista kolme tuntia päivässä.

– Mie osasin purkaa ja laittaa lukkoon kiväärin. Harjoitukset olivat kasarmin maneesilla. Pitkän rakennuksen toisessa päässä oli maalitaulu. Mie olin ihan napakymppi!

"Ryssänmorsiamet" ja "verenhimoiset raivottaret"

Historiantutkija Mirja Turunen kertoo, että naispunakaartiin kuuluneista osa häpesi jälkeenpäin menneisyyttään. Naisia nimiteltiin mm. "ryssänmorsiamiksi" ja "verilöylyjä toimeenpaneviksi raivottariksi". Kirjailija Ilmari Kianto kutsui punakaartin naisia "susinartuiksi".

Kouvolassa myös väitettiin, että punaiset naiskaartilaiset olisivat syyllistyneet vankien kidutuksiin ja pahoinpitelyihin. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo tutkija Mirja Turunen.

Naiskaarteista kirjan kirjoittanut tutkija Tuomas Hoppu kertoo myös, että sisällissodan jälkeen valkoinen propaganda leimasi punaisten kaartien naiset kevytkenkäisiksi huoriksi.

– Levitettiin myös valheellisia huhuja siitä, että "housukaartilaiset" olisivat mm. kuohineet miehiä.

Valkoiset torppasivat omien naisten asekaartit

Sisällissodassa 1918 aseisiin tarttui noin 2600 punaisten puolella taistellutta naista. Myös valkoisten puolella jotkut naiset halusivat aseistautua.

Sisällissodan naiskaarteja tutkinut historiantutkija Tuomas Hoppu kertoo, että valkoisella puolella naiset tuumivat tarttuvansa aseisiin varsinkin sodan alkuvaiheessa helmikuussa. Sittemmin katsottiin, että naisten paikka on selustassa mm. vaate- ja varustehuollossa.

Tuomas Hoppu
Tuomas HoppuMarkku Pitkänen / Yle

– Valkoiset naiset, ennen kaikkea Lotta Svärd -järjestön perustaja Hilja Riipinen Lapualta, vastustivat naisten asekaarteja.

Hoppu kertoo, että Riipinen vei huolensa Mannerheimille.

– Mannerheim ei suoraan kieltänyt aseita naisilta, mutta hänen kantansa tulkittiin kielteiseksi. Ja kun Hilja Riipinen vielä vahvisti lehdistössä aseiden epäämistä naisilta, jo perustetut valkoisten naisjaostot hajosivat saman tien.

Soppaa, villatakki ja vallankumous

Punaisten puolella kaartiin liittyi varsinkin tehtaantyttöjä. Tuomas Hoppu kertoo, että toisin kuin moni vaikkapa Täällä Pohjantähden alla –romaanin pohjalta olettaa, torpparin tyttäret olivat kaarteissa vähemmistönä.

– Ennen kaikkea siellä oli tehdastyöläisiä. Joukko oli suuri ja tunsi valmiiksi toisensa. He olivat helpoimpia värvätä. Myös palvelijoita oli hyvin runsaasti. Mutta torppareiden tyttäriä kaarteissa oli aika vähän. Poikkeuksena oli kuitenkin vaikkapa Vihdin naiskaarti, joka koostui melkeinpä kokonaan torpparien tyttäristä.

Tutkija Mirja Turunen kertoo, että punakaartiin liittyminen oli työläiselle päätös, johon johti taloudellinen ahdinko.

– Vaikkapa soppa tai kaartista saatu villatakki saattoi olla sysäys liittyä. Vuoden 1917 lopulla Kouvolan seudulla oli melkoinen nälänhätä. Ei ollut töitä. Punakaartista sai palkan ja aseen.

Vaan nälkä ei ollut ainoa, joka riveihin ajoi. Suuret aatteet ja ideologiat vyöryivät, kertoo Turunen.

– Kuusankoskellakin sadat työläisnuoret kokoontuivat työväentaloilla. Joukolla liityttiin kaartiin. Haastattelussani Meeri kertoi: ”Minä en tiennyt aatteesta hevonhäntää. Mie lähdin vain sen letkan mukana. Me otettih kiväärit ja laulettih: "Päin sortajaa!"

Tuomas Hoppu korostaa, että uusi työväenaate oli tärkeä. Se levisi värväreiden ja tuttujen avulla.

– Haluttiin tehdä oma osuus vallankumouksen hyväksi. Punakaartissa olivat myös monen isät ja veljet, jopa sulhasehdokkaat. Esimerkiksi Kymenlaaksossa oli paljon työttömyyttä ja vain hätäaputöitä. Naisia houkutteli punakaartin korkea palkka.

Mirja Turunen
Mirja TurunenMarkku Pitkänen / Yle

Polkkatukat ja housut paljastivat kaartilaisuuden

Kevään edetessä 1918 punaisten häviö alkoi häämöttää. Polkkatukkainen Meeri vangittiin – samalle Kouvolan venäläiselle kasarmille, jota punaiset olivat sodan alkuvaiheessa pitäneet hallussaan. Samaan paikkaan, jossa Meeri oli harjoitellut ampumista.

Monet "housukaartilaiset" vaihtoivat perääntymisvaiheessa housunsa hameeseen. Lyhyet hiukset paljastivat punaisiin kuulumisen vääjäämättä. Lyhyt tukka oli Venäjän naispataljoonien vaikutusta, kertoo historiantutkija Tuomas Hoppu.

– Venäjällä naiset olivat saattaneet ajaa hiuksensa kokonaan pois, kun he liittyivät naispataljooniin.

Tutkija Mirja Turunen kertoo, että lyhyet polkkatukat koetettiin peittää.

– Voittajat kohtelivat näitä punaisia naisia hyvin ankarasti. Heitä myös teloitettiin melko paljon. Antautuessaan monet naiset pyrkivät riisumaan pitkät housut ja vaihtamaan hameisiin. He myös peittivät liinalla polkkatukkansa.

Ainoastaan viidentoista ikäinen Meeri Lindström tuomittiin vankeuteen ja menettämään kansalaisluottamuksensa.

– Mie sain kolme vuotta kuritushuonetta. Mut en mie mitään pelännyt. Vaikka punasii tapettiin röykkiöittän. Kun ei kuitenkaan henki mennyt.