Matkustajan sylissä istunut teinityttö loukkaantui vakavasti mopoautokolarissa

Mopoauton ja linja-auton kolarissa Eurajoella loukkaantui kaksi mopoauton kyydissä ollutta nuorta.

mopoautot
Kuvassa mopoauton kojelauta hallintalaitteineen
Kati Latva-Teikari / Yle

Satakunnassa Eurajoella on sattunut iltapäivällä vakava liikenneonnettomuus, jossa olivat osallisina mopoauto ja linja-auto.

Poliisin tiedotteen mukaan Koulutiellä ajaneen mopoauton oli tarkoitus ylittää Kirkkotie ja päästä Lavilan rantatielle. Mopoauton kuljettaja ei huomannut Kirkkotietä pitkin lähestynyttä linja-autoa.

Linja-auton kuljettaja onnistui jarruttamaan ennen törmäystä, mutta linja-auto törmäsi silti mopoauton kylkeen.

Pahiten loukkaantunut istui sylissä

Mopoauton matkustajan paikalla istui vuonna 2003 syntynyt poika, jolla oli sylissään saman ikäinen tyttö. Molemmat loukkaantuivat, tyttö vakavasti. Kuljettajana ollut, vuonna 2002 syntynyt poika ei saanut vakavia vammoja.

Linja-autossa oli matkustajana koululaisia, joista osa sai lieviä ruhjeita. Mopoauto tuli Kirkkotielle kolmion takaa eli sillä oli väistämisvelvollisuus. Kirkkotiellä on viidenkympin nopeusrajoitus.

Poliisi ei toistaiseksi kerro tapauksesta enempää.