1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kiina

Tukka ja kulmakarvat jäässä kouluun – "Jääpoika" on kiinnittänyt huomion Kiinan maaseudun köyhyyteen

Kahdeksanvuotias pikku-Wang on noussut viime päivinä Kiinan maaseudun köyhyyden ja siirtotyöläisten kotiseudulle jättämien lasten symboliksi.

Kiina
Ludianin piirikunta Yunnanissa
Ludianin piirikunta Yunnanissa on köyhää, maataloudesta elävää aluetta. Vuonna 2014 sinne iski voimakas maanjäristys, jossa kuoli satoja ja tuhoutui runsaasti rakennuksia.Wu Hong/ Epa

Pikkuinen kolmasluokkalainen Wang Fuman asuu Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) Ludianin piirikunnassa, Junnanin maakunnassa Keski-Kiinassa.

Pojan koulumatka on Kiinan valtiollisen uutistoimiston mukaan 4,5 kilometriä, ja sen käveleminen kestää pojalta tunnin. Kun kuva otettiin, oli yhdeksän astetta pakkasta, joten pojan tukka ja kulmakarvat olivat kouluun tullessa jäässä ja kädet kylmästä turvoksissa. Yllään hänellä oli ohut takki.

Toisessa kuvassa näkyy pojan likaiset ja turvonneet kädet koepaperilla, jonka mukaan poika on saanut kokeesta liki täyden kympin.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Wangin opettaja otti kuvat rehtorille maanantaina, joka oli koulun koeviikon ensimmäinen päivä.

Pian kuvat levisivät toimittajille ja sitä kautta sosiaaliseen mediaan. (siirryt toiseen palveluun)

Viesteissä on ihailtu pienen pojan sinnikkyyttä, mutta myös säälitty pojan oloja ja sätitty Junnanin hallintoa siitä, että köyhien lasten olosuhteita ei kohenneta.

Suositun Pear Video -nettisaitin toimittajat kävivät pojan kotona ja totesivat kodin mudasta ja tiilistä kyhätyksi, huonokuntoiseksi majaksi.

Wang Fuman asuu isoäitinsä ja siskonsa kanssa. "Jääpoika" ja siskonsa ovat osa 61 miljoonan lapsen joukkoa, joiden vanhemmat ovat lähteneet kaupunkeihin töihin ja jättäneet lapsensa maaseudulle, köyhien isovanhempien hoidettavaksi.

Wang kertoo kameralle, että hän näkee isäänsä 4-5 kuukauden välein, äiti on lähtenyt jo lasten ollessa pieniä.

Ludianissa asuu yli neljäsataa tuhatta asukasta, mutta se on silti maaseutua ja vieläpä köyhää maaseutua. Vuonna 2014 sitä koetteli 6,5 magnitudin maanjäristys, jossa kuoli yli 600 ihmistä ja 80 000 taloa tuhoutui.

"Jääpojasta" noussut kohu on jo saanut maakunnan kommunistinuoret lahjoittamaan rahaa koululle lämmityksen uusimiseksi ja vaatteiden ostamiseksi lapsille. Weibossa tulvii myös halukkaita lahjoittajia.

Lue seuraavaksi