Tatu ja Patu -talon suunnittelu jäähylle – Ehdotukset eivät kelvanneet kirjailijoille

Kirjailijoiden mukaan suunnittelijan pitäisi nähdä elämyskohde lastenkirjojen päähenkilöiden silmin.

Tatu ja Patu
Osa Tatu ja Patu päiväkodissa-kirjan kannesta jossa näkyvät mm. päähenkilöt Tatu ja Patu.
Tatu ja Patu seikkailevat suosituissa lastenkirjoissa. Kirjasarjan käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan.Otava

Vielä viime vuonna Sastamalaan suunniteltiin innokkaasti Tatu ja Patu -taloa. Tavoitteena oli houkuttaa kaupunkiin yhä uusia matkailijoita, joiden haluttaisiin myös yöpyvän paikkakunnalla.

Ainakin toistaiseksi Outolan veljekset seikkailevat vain lastenkirjoissa. Sastamalan matkailu- ja tapahtumatuottaja Teresa Vidfeltin mukaan hanke on tällä hetkellä lepotilassa.

Kirjakortteli on konseptina herkullinen ja houkutteleva, mutta emme halunneet mitään puolitekoista.

Sami Toivonen

– Emme vielä ole saaneet timanttista ehdotusta siitä, minkälainen talo tulisi olemaan.

Suunnitelmien puutteeseen talo ei kaatunut. Ehdotuksia kertyi kaikkiaan kaksikymmentä. Viiden suunnittelijat kutsuttiin jatkoon, visioimaan elämysmaailmaa .

Elämyskohteelle on haettu paikkaa muun muassa Marttilankadun kirjakorttelissa. Naapureikseen se olisi saanut kirjamuseo Pukstaavin ja Herra Hakkaraisen talon.

"Tatu-Patumaisuus" puuttui

Tatu ja Patu seikkailevat sastamalaisen kirjailijapariskunnan Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjoissa. Kirjailijoiden mukaan ehdotuksista puuttui samanhenkisyys kirjojen kanssa.

– Itse käytämme termiä Tatu-Patumainen. Talo pitäisi nähdä heidän kauttaan, heidän silminsä, Sami Toivonen muotoilee.

– Kirjat eivät ole vahingossa sellaisia, kuin ovat. Sama standardi pitää jatkua kaikkeen, mikä liittyy Tatuun ja Patuun, toteaa Aino Havukainen.

Sami Toivonen ja Aino Havukainen
Sami Toivonen ja Aino Havukainen pitävät kotikaupunkiaan Sastamalaa parhaana paikkana Tatu ja Patu -talolle.Leena Peltokangas / Yle

Kirjailijoiden mukaan kyse on myös omasta ajasta. Suunnitelmat onnistuisivat, jos heillä olisi aikaa käyttää kuukausia hankkeeseen.

– Pettymys on kova, mutta parempi näin kuin jos meillä olisi talo, joka ei vastaa lukijoiden vaatimuksia, sanoo Aino Havukainen.

Sastamala on ykkönen

Muuta sijoituspaikkaa kuin Sastamala kirjailijat eivät ole elämyskohteelle miettineet. Heidän mukaansa yhteistyö kaupungin kanssa toimii hyvin, tärkeintä on löytää hankkeelle hyvä suunnittelija.

– Meillä on kaupungin kanssa järjettömän hyvä yhteistyö. Kyllä me priorisoimme Sastamalan, Aino Havukainen naurahtaa.

Pettymys on kova. Mutta parempi näin, kuin jos meillä olisi talo, joka ei vastaa lukijoiden vaatimuksia.

Aino Havukainen

Sami Toivosen mukaan oli selvää, että asia voidaan jättää sikseen, jos sisällölliset tavoitteet eivät toteudu. Tästä oli kaupungin kanssa yhteisymmärrys ensimmäisistä keskusteluista lähtien.

– Tämä on hankalaa, koska kirjakortteli on konseptina herkullinen ja houkutteleva, mutta emme halunneet mitään puolitekoista, Sami Toivonen arvioi.

– Ei tätä nyt ole haudattu, kyllä tämä vielä saattaa elää, Aino Havukainen korostaa.