yle.fi-etusivu

Vuoden karavaanari luuli saaneensa asuntovaunusta tarpeekseen, mutta "ei kipinästä helposti eroon pääse"

Timo Tarvaisen isä sanoi aikoinaan, että auto pysähtyy sitten, kun aurinko paistaa. Vettä satoi Kuusamossa ja vielä Porissakin. Ikinä ei ollut aikaa pysähtyä.

matkailuautot
Timo Tarvainen
Timo Tarvainen

1970-luvun lopulla Tarvaisen perheen asuntovaunu oli jatkuvassa liikkeessä. Kolmen vuoden kierroksesta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa jäi silloin perheen pojan mieleen vain jatkuva kiire. Mihinkään ei maltettu koskaan pysähtyä. Aina piti jatkaa eteenpäin.

Osittain tämän kokemuksen perusteella Timo Tarvainen päätti, että hän ei enää koskaan hyppäisi asuntovaunun kyytiin. Samaa mieltä oli onneksi tyttöystävä, nykyinen vaimo, joka oli myös kyllästynyt perheensä kanssa matkustamiseen.

– Vaikka koimmekin molemmat karavaanarielämän raskaaksi lapsina ja vaikka kuinka vannoimme, ettemme sitä jatkaisi, tuli perheeseemme ensimmäinen vaunu vuonna 2000, Tarvainen naurahtaa.

Vaunu rauhoitti elämää

Toisen polven karavaanariperheen kotipesä oli Kokemäen Pitkäjärvellä. Se aloitti rauhallisesti kausipaikalta. Kiirettä ei haluttu pitää. Itse asiassa vaunulla oleminen tuntui rauhoittavan elämää.

– Vaunu oli yrittäjäperheessä vähän sellainen pakopaikka. Olin monessa mukana ja lähdin helposti auttamaan kaveria viikonloppuisinkin. Mutta kun vastasin lauantaina puhelimeen vaunulta, oli helppo sanoa, että nyt ei onnistu, Timo Tarvainen muistelee.

Kulkee suvussa?

Perhe alkoi viihtyä vaunulla yhä useammin. Lapsista keskimmäinen oli vasta kahden viikon ikäinen, kun hän pääsi osaksi karavaanarielämää. Isä kertoo, että ulkona oli pakkasta 15 astetta, mutta vaunussa sisällä 25 astetta lämmintä. Vaipanvaihto sujui siellä yhtä lailla kuin kotonakin.

Nyt vaunussa kasvaneet lapset jo suunnittelevat, millaisen matkailuvaunun tai -auton he isona ostaisivat. Kipinä on syttynyt.

– Tyypillisesti karavaanarikakarat jäävät kyydistä pois murrosiässä. Kun on perheenperustamisen vuoro, ei riitä aikaa. Sitten eivät ehkä resurssit riitä. Mutta kun kipinä on olemassa, voi se sieltä joskus vielä uudelleen syttyä. Ei siitä helposti eroon pääse, Timo Tarvainen toteaa.

Hän tuntee useita perheitä, joissa karavaanareita on jo neljässä polvessa. Viideskin lienee jo syntymässä.

Liikkeelle sittenkin

Vaikka kausipaikka Kokemäellä olikin Tarvaisen perheelle hyvä tukikohta, oli se myös hyvä ponnahdusalusta liikkeelle lähtemiseen – vaikka sitä pitikin alkuperäisen ajatuksen mukaan välttää. Niin vain tämänkin perheen matka suuntasi kohti kauempana ja kauempana siintäviä rajoja.

Erityisesti mieleen ovat jääneet Kroatian smaragdinvihreät vedet, vesistöjen puhtaat kivipohjat ja jylhät vuoristot. Suurin osa reissuista on tehty Saksan läpi ajamalla, koska siellä puitteet ovat karavaanareiden kannalta kaikin puolin kunnossa.

– Siellä ollaan tässä kulttuurissa pari vuosikymmentä suomalaisia edellä. Saksassa on hyvät leirintäfasiliteetit ja julkisen liikenteen reitit kulkevat niiden läheltä. Kaikki on sujuvaa, Timo Tarvainen kertoo.

Vuoden karavaanarin toive

Tänään vuoden karavaanariksi nimetty Timo Tarvainen intoutuu pohtimaan myös oman kotiseutunsa mahdollisuuksia. Vaikka Satakunnan leirintäalueet saavat häneltä pääosin kiitosta, olisi toiveissa vielä yksi uusi alue karavaanareiden käyttöön.

– Erityisesti peräänkuuluttaisin jonkin sortin matkaparkkia Porin keskustaan. Täällä olisi karavaanareille paljon hyödynnettävää ja lapsiperheille riittäisi tekemistä. Porikin hyötyisi siitä, että rahat jäisivät talousalueelle.

Tarvaisen mukaan keskustan palveluiden pariin karavaanarit voisi tuoda hyvin yksinkertaisilla ratkaisuilla. Esimerkiksi vessa- ja suihkukontin rakentaminen sekä muutama pistokepaikka olisivat jo askel parempaan suuntaan.

Vuoden karavaanarin tittelin myöntänyt SF-Caravan kuvailee Timo Tarvaista täysillä asiaansa paneutuvaksi ja aikaansaavaksi järjestömieheksi, joka on loistava järjestelijä ja hyperaktiivinen somettaja.

Yhdistyksen jäsenenä on lähes 63 000 suomalaista perhettä.