Heikki Hiilamon kolumni: Voisiko perustulolla suojella myös eläimiä?

Kun tuijottaa surullisia eläimiä eläintarhan lasin läpi, tulee mieleen, että lajikirjoa voisi suojella arvokkaamminkin, kirjoittaa Heikki Hiilamo.

eläinsuojelu
Heikki Hiilamo.
Heikki Hiilamo.Henrietta Hassinen / Yle

Onko väärin viedä lapsia eläintarhaan? Pitäisikö eläintarhat sulkea? Tai kieltää kokonaan?

Näitä kysymyksiä pohdin Melbournen eläintarhassa 11-vuotiaan poikani kanssa. Meillä oli lyhyt matka kauas, emmekä ehtineet luonnonpuistoihin ihastelemaan kenguruita, koala-karhuja ja pingviinejä. Vastustan periaatteesta eläintarhoja, mutta nyt ei ollut muita vaihtoehtoja.

Kokemus oli jokseenkin masentava.

Vastassa olivat tutut paradoksit. Ihmiset haluavat nähdä häkeissä ja aitauksissa olevia elämiä, jotka puolestaan haluavat piiloutua ihmisiltä. Tihrustamme lasiseinien läpi meitä karttavia otuksia.

Ihmiset haluavat nähdä eläinten liikkuvan ja iloitsevat, kun seinän takana alkaa kuulua rapinaa. Mutta liikkuvat eläimet ovat vieläkin surkeampia kuin paikallaan pysyvät. Ne näyttävät etsivän ulospääsyä vankeudesta, johon eivät ole onnistuneet sopeutumaan.

Toki on mahdollista ajatella, että eläintarha tavoitteena on herättää myötätuntoa ja auttamisen halua ihmisissä. Tämän avulla vangittujen eläinten lajitovereilla olisi paremmat mahdollisuudet selviytyä.

Hanke on esimerkki uudenlaisesta lähestymistavasta luonnonsuojeluun.

Voi toki ajatella, että eläintarhan eläimet ovat eräänlaisia lajiensa Kristus-hahmoja, joiden tehtävänä on itsensä uhraamalla pelastaa muita. Mutta onko tämä välttämätöntä?

Samalla Australian matkalla tapasimme kaksi liikkeenjohdon konsulttina toimivaa hiukkasfysiikan tohtoria. Lynn ja Peter ovat lapseton pari, joka harrastaa luonnonsuojelua. He olivat juuri palanneet Zimbabwesta.

Olin tavannut Lynnin lokakuussa Lissabonissa kansainvälisessä perustulokokouksessa. Tuolloin Lynn kertoi, että hän on kiinnostunut perustulosta keinona vähentää villieläinten salametsästystä. Pidin häntä vähän tärähtäneenä.

Totta on kuitenkin se, että villieläinten ihailu luonnonpuistoissa on jotain aivan muuta kuin eläintarhassa – oli sitten kyse Afrikan safareista tai Lapin erämaista. Pääsy luonnonpuistoihin on toki vaikeaa ja kallista –ja joskus odotettu matka päättyy pettymykseen, kun eläimiä ei näykään maastossa.

Paljosta huolesta, puheesta ja projekteista huolimatta salametsästys rehottaa edelleen Afrikan luonnonpuistoissa. Lynnin ja Peterin mukaan ongelman juurisyy on se, etteivät paikalliset, syrjäisillä seuduilla asuvat ihmiset, saa juuri mitään länsimaisten safarituristien rahoista. Köyhyys ajaa ihmisiä salametsästäjiksi.

Pariskunnan ideana on toteuttaa ”perustulokokeilu” Zimbabwessa samalla periaatteella kuin Suomessa. Kokeiluun osallistuisi luonnonpuistojen alueella asuvia ihmisiä, jotka arvottaisiin koeryhmään ja kontrolliryhmään.

Perustulo maksettaisiin matkapuhelimiin liitetyn tilin avulla. Toimeentulon ja terveyden lisäksi kokeessa mitattaisiin salametsästystä esimerkiksi puistoista löydettyjen ansojen lukumäärän perusteella.

Eriarvoisuudella on laajempia ulottuvuuksia

Lissabonissa pidin Lynnin suunnitelmaa eräänlaisena kuriositeettina, mutta Melbournen tapaamisen jälkeen aloin uskoa siihen, että tätä kannattaisi todella kokeilla.

Idea on niin hullu, että se saattaa jopa toimia.

Lynnin ja Peterin hanke on esimerkki uudenlaisesta lähestymistavasta luonnonsuojeluun. Siinä kiinnitetään huomiota myös siihen, miten luonnonsuojelun kustannukset jakautuvat eri väestöryhmien kesken.

Olemme Suomessa tottuneet ajattelemaan, että eriarvoisuuden vähentäminen parantaa ihmisten hyvinvointia. Eriarvoisuudella on kuitenkin laajempia ulottuvuuksia.

Meidän on taisteltava eriarvoisuutta vastaan myös siksi, että haluamme pelastaa maapallon ilmastonmuutokselta ja muilta ihmisten aiheuttamilta ympäristöuhilta kaikille tällä pallolla eläville eläimille.

En usko, että eläintarhat ovat osa ongelman ratkaisua. Ne eivät kunnioita eläinten arvokkuutta, eikä niissä vieraileminen osoita sitä nöyryyttä, jota ihmisten olisi hyvä tuntea suhteessa muihin tämän maapallon jakaviin lajeihin.

Sen sijaan meidän kaikkien kannattaisi huolehtia luonnonpuistojen tulevaisuudesta.

Ja on upeaa, jos Suomen perustulokokeilu voi rohkaista uusiin avauksiin myös tällä alueella.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii sosiaalipolitiikkaan erikoistuneena professorina VID yliopistossa Oslossa ja Helsingin yliopistossa. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. toimittajana Yleisradiossa 1994–1997.