Koe uusi yle.fi

Kultainen Venla -gaala palkitsi vuoden televisiohuiput – Myrskyn jälkeen teki hattutempun

Televisioakatemia palkitsi tänä iltana viime vuoden parhaat ohjelmat ja tekijät. Seurasimme suoraa lähetystä gaalasta. Vain kaksi palkittua otti esiin seksuaalista häirintää vastustavan #metoo-kampanjan, vaikka siitä ennakoitiin illan puheiden teemaa.

Venla-palkinto
Myrskyn jälkeen -draamasarjan lehdistökuva.
Myrskyn jälkeen -draamasarjan lehdistökuva.Elokuvayhtiö Aamu / Yle Kuvapalvelu

Parhaan tv-ohjelman Venlan kävi jakamassa Sampo Terho, joka muisteli, miten häntä oli pienenä poikana patistettu pois television edestä. Terho korosti puheessaan, miten tärkeää on se, että Suomessa tehdään laadukasta sisältöä jatkossakin. Yleisö äänesti kilpasarjan voittajaksi Ylen Eränkävijät. Ohjelma on myyty 30 maahan, joten se on löytänyt katsojansa myös Suomen ulkopuolelta. Tekijät totesivat, että tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun kokonaan Pohjois-Suomessa tehty ohjelma palkittiin parhaana ohjelmana. Äijä-koira oli seremoniasta vähän säikähtänyt, sillä lavan lattia muistutti järven jäätä. Sarja löytyy Yle Areenasta.

Yleisöäänestyksen voittanut Erätulet ohjelman Äijä koira yhdessä Teemu Hostikan ja Aki Huhtasen kanssa
Yleisöäänestyksen voittanut Erätulet ohjelman Äijä koira yhdessä Teemu Hostikan ja Aki Huhtasen kanssa.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Paras esiintyjä oli äänestäneen yleisön mielestä Sampo Kaulanen, joka Lapin Sampo ja kauppiaan rouva -sarjassa pyörittää Ylläksellä kauppaa omintakeiseen tyyliinsä.

Yleisöäänestyksen parhaan esiintyjän voittanut Sampo Kaulanen Venlansa kanssa.
Yleisöäänestyksen parhaan esiintyjän voittanut Sampo Kaulanen Venlansa kanssa.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Vuoden naisnäyttelijä on Maria Ylipää, joka näyttelee Kotkaan sijoittuvan, C Moren suoratoistopalvelun Aallonmurtaja-sarjan pääroolin poliisina. Ylipää kiitti ensimmäiseksi äitiään, joka oli patistellut häntä aikanaan hakemaan Teatterikorkeakouluun. Ylipään mielestä Aallonmurtajan rooli on ensimmäinen todella kiinnostava kamerarooli, jonka hän on päässyt tekemään. Ylipää kiitti Ritalaa siitä, että hän otti esille puheessaan seksuaalisen häirinnän. Ylipää huomautti, että gaalavieraat ovat pukeutuneet mustiin muistuttaakseen rajoista ja tärkeästä kampanjasta.

Vuoden miesnäyttelijä on Eero Ritala, joka näyttelee ruotsalaiseen Solsidan hittisarjaan perustuvassa Onnela-sarjassa Antti Hyväristä. Sarjaa esitetään C More -suoratoistopalvelussa, mutta se nähdään myöhemmin MTV3:lla. Ritala oli illan ensimmäinen palkittu, joka viittasi viime aikoina etenkin kulttuurialoja ravistelleeseen #metoo-kampanjaan. Ritala totesi, että seksuaalinen häirintä on ollut ja on vakava ongelma alalla, ja vaati että miehet lopettavat hyssyttelyn asiasta. Ritala painotti, että miesten on aina havaitessaan seksuaalista häirintää puuttuva siihen, sillä tasa-arvo on ihmisarvoasia, eikä keneltäkään pois.

Elämäntyöpalkintoja myönnettiin kaksi. Teatterineuvos Eila Roine tunnettiin pitkään Heikistä ja Kaijasta, jota tehtiin vuosikausia suorana lähetyksenä. Yksi hänen rakastetuimmista televisiotöistään on 18 vuoden ura Pikku Kakkosen mummina, joissa hän ei käyttänyt juuri lainkaan käsikirjoituksia.

Eila Roine ja Kari Salmelainen palkittiin Elämäntyö-Venloilla.
Eila Roine ja Kari Salmelainen palkittiin Elämäntyö-Venloilla.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Toinen elämäntyöpalkittu Kari Salmelainen harrasti nuorena miehenä musiikkia Kotkassa ja toimi nuoriso-ohjaajana, kunnes näki lavastemiehen paikasta ilmoituksen ja haki MTV:lle töihin. Mies osoittautui niin sanavalmiiksi, että lopulta hänet pyydettiin juontamaan Napakymppiä.

Eila Roine kiitteli Televisioakatemiaa hyvästä muistista, sillä hän on aloittanut televisiotyöt jo aikana ennen kaukosäädintä, aikana jolloin ohjelmat katsottiin kiltisti alusta loppuun. Kari Salmelainen puolestaan muisteli, että Suosikin Jyrki Hämäläinen keksi alkuperäisen idean Napakympistä. Hän kertoi myös, että uran alussa viihdeohjelmaa pääsi tekemään, kunhan oli tarpeeksi hyvännäköinen ja hauska, ja harmitteli, että ei ole enää niin hauska.

Leea Klemola pokkasi illan kolmannen Venlansa Vuoden ohjaaja -kategoriasta. Nyt Klemola kiitti veljeään Klaus Klemolaa, joka oli neuvonut siskoaan, että hän tarvitsee avukseen ensimmäiseen televisio-ohjaukseensa esimerkiksi lavastajan. Myrskyn jälkeen -sarjan lavasti Klaus Klemola.

Leea Klemola sai Myrskyn jälkeen ohjelmasta kolme Venlaa
Leea Klemola sai Myrskyn jälkeen ohjelmasta kolme Venlaa.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Leea Klemola ja Kaarina Hazard voittivat Vuoden käsikirjoittaja -palkinnon vuoden draamasarjan Venlalla palkitun Myrskyn jälkeen -draamasarjasta. Tässä puheessaan he kiittivät poliisia ja poliisiammattikorkeakoulua, sekä Hazardin äidinkielen opettajaa.

Vuoden draamasarja vuonna 2017 oli Yle TV1:llä Myrskyn jälkeen. Käsikirjoittajat Leea Kleemola ja Kaarina Hazard kiittivät lähes kaikkia ja erityisesti toisiaan, koska "matka oli ollut helvetin pitkä". Kolmiosainen sarja sijoittuu lähitulevaisuuden Helsinkiin, jossa myrskyn jäljiltä on sekaisin sekä infrastruktuuri että miesten tunne-elämä. Sarja on Leea Klemolan ensimmäinen televisio-ohjaus. Se on nähtävissä Yle Areenassa.

Kalevauva-yhtye, jonka sanoitukset on koottu Vauva-lehden keskustelupalstoilta, kunnioitti Kultainen Venla -gaalaa televisioviihdettä käsittelevällä kappaleella. Sen viimeisessä lauseessa todettiin, että onneksi on Sohvaperunat.

Paras komedia- ja sketsiohjelma oli Televisioakatemian mielestä viime vuonna Noin viikon uutiset. Ylen sarja päättyi viime vuoden marraskuussa. Juontaja Jukka Lindström leukaili, miten hetkittäin paluu on houkutellut, mutta joulukuun tapahtumat eduskunnassa saivat tiimin tajuamaan, että ei me pärjätä noille enää.

Jukka Lindström ja Noin viikon uutiset sai parhaan komedia- ja sketsiohjelman Venlan.
Jukka Lindström ja Noin viikon uutiset sai parhaan komedia- ja sketsiohjelman Venlan.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Viihdeohjelma-Venlan voitti Sohvaperunat. Mahtavista, ihanista sohvaperunoista kunniavieraaksi lavalle nousi Ukkis-kerhon Henkka. Henkka kehui, että ohjelman teko on ihanan helppoa; senkun istuu sohvalla.

Lasten- ja nuortenohjelman palkinnon sai Dragonslayer666.

Nörtti: Dragonslayer666 lasten ja nuortenohjelmat Kultaisen Venlan kanssa
Lasten- ja nuortenohjelman palkinnon sai Dragonslayer666.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Game Show -sarjan Kultainen Venla myönnettiin Haluatko miljonääriksi -visailulle. Juontaja Jaajo Linnonmaa kertoi kuulleensa, että hänet valittiin alun perin ohjelmaan, koska hän muistutti eniten Lasse Lehtistä. Rakkaita terveisiä lähti kotiin neljälle tytölle ja kiitokset Neloselle, koska ohjelma ei ole halpa.

Juontaja Jaajo Linnonmaa
Juontaja Jaajo LinnonmaaMartti Kainulainen / Lehtikuva

Ajankohtais- ja asiaohjelmasarja-sarjan voitti Yle TV2:lla esitettävä Docventures. Kausi oli ohjelman viides ja ohjelma oli ehdolla viidettä kertaa. Riku Rantala otti kiitospuheessaan esiin sen, miten rajoja käytetään nykyään liian paljon ihmisten ulossulkemiseen, ja rohkaisi kaikkia rikkomaan rajoja. Tuomas Milonoff kiitti sarjan ympärille syntyneitä leffakerhoja ja sitä, miten upeaa on, kun ihmiset kerääntyvät tiedon äärelle. Docventures löytyy Yle Areenasta.

Vuoden keskusteluohjelmana palkittiin MTV3:n Yökylässä Maria Veitola. Veitola kiitti koko tiimiään, katsojia ja erityisesti isäntiään, jotka ottavat koko kuvausrevohkan pyörimään nurkkiinsa.

Maria Veitola iloitsee Yökylä ohjelmastaan saamasta  Keskusteluohjelma-Venlasta
Maria Veitola iloitsee Yökylä ohjelmastaan saamasta Keskusteluohjelma-Venlasta.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Musiikkiviihteen Venlan sai SuomiLOVE jo neljättä kertaa. Tekijät kiittivät yleisöä, joka on jakanut tarinoitaan ja artisteja, jotka ovat kiertäneet toteuttamassa ihmisten unelmia ympäri Suomea.

Musiikkiviihdeohjelma SuomiLOVE:n  Sanna Padua ja Osmo Ikonen.
Musiikkiviihdeohjelma SuomiLOVE:n Sanna Padua ja Osmo Ikonen.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Seurantareality-sarjan voitti Ylellä nähty Elossa, jonka toinen tuotantokausi käynnistyi tällä viikolla. Sarjassa seurataan yhden vuorokauden tapahtumia suomalaisissa sairaaloissa. Uudet jaksot voi katsoa Yle Areenasta.

Kilpailurealityn Venlan voitti Junior MasterChef Suomi. Kokkituomari Sara la Fountain kiitteli, miten ohjelman teko on opettanut tulevaisuuden olevan värikäs, maukas ja loistava. Hän kiitti myös kaikkien kokkaavien lasten vanhempia.

Illan ensimmäisen Kultainen Venla -palkinnon pokkasi Jenny + Lifestyle-ohjelmien sarjassa. Jenny Lehtinen omisti palkinnon kaikille vaakakapinallisille.

Suora lähetys Kultainen Venla -gaalasta nähdään Yle TV2:lla klo 20 alkaen. Julkkisvieraat kommentoivat ohjelmassa ehdokkaita samaan tyyliin kuin Sohvaperunat-sarjan televisionkatsojat. Sosiaalisessa mediassa keskustelua käydään aihetunnisteella kultainenvenla.

Artikkelia korjattu 15.1. klo 11:09: Aallonmurtaja ja Onnela -sarjat eivät ole näkyneet C Moren maksukanavilla, vaan C Moren suoratoistopalvelussa.