WSJ: Trumpin asianajaja hiljensi pornonäyttelijän rahalla, jotta tämä ei kertoisi Trump-suhteestaan

Lehden mukaan näyttelijä harkitsi julkistavansa asian kuukausi ennen vaaleja.

Donald Trump
Median murros näkyy Yhdysvalloissa radikaalisti vähentyneinä työpaikkoina.
Wall Street JournalJustin Lane / EPA

Presidentti Donald Trumpin henkilökohtaisen asianajajan kerrotaan maksaneen 130 000 dollarin (n. 107000 euroa) arvoisen summan pornonäyttelijälle, jotta tämä ei toisi julkisuuteen seksuaalista kohtaamistaan Trumpin kanssa. Asiasta on kertonut perjantaina The Wall Street Journal. (siirryt toiseen palveluun)

Trumpin kerrotaan tavanneen näyttelijän golftapahtumassa vuonna 2006 eli vuosi avioitumisensa jälkeen. WSJ:n artikkelin mukaan näyttelijä aloitti keskustelut ABC-uutiskanavan kanssa syksyllä 2016 julkistaakseen suhteensa Trumpiin, mutta ei 130 000 dollarin sopimuksen solmittuaan julkistanut asiaa.

Keskustelua myös muiden kanssa

Trumpin pitkäaikainen asianajaja Michael Cohen järjesteli maksun näyttelijän asianajajan Keith Davidsonin kanssa, WSJ kertoo. Näyttelijä kävi New York Timesin mukaan (siirryt toiseen palveluun) keskusteluja julkistamisesta myös Slate-verkkolehden kanssa. Slate Groupin päätoimittaja Jacob Weisberg kertoo Timesille näyttelijän kertoneen suhteestaan Trumpiin.

Lausunnossaan WSJ:lle Cohen ei vastannut kysymykseen hänen roolistaan maksusta neuvoteltaessa, mutta kieltää Trumpin olleen suhteessa näyttelijään, joka on aiemmin kiistänyt väitetyn suhteensa Trumpiin.

"Vääristelyä"

Perjantaina Valkoisen talon WSJ:n juttuun antaman lausunnon mukaan juttu sisälsi ”vanhoja, kierrätettyjä tietoja, jotka oli julkaistu ja vahvasti kiistetty ennen vaaleja.” Cohen myös totesi WSJ:n vääristelleen asioita jo yli vuoden ajan.

Vain muutamia päiviä ennen 2016 vaaleja WSJ julkaisi uutisen, jonka mukaan National Enquirer –lehti olisi maksanut 150000 dollaria hiljentääkseen entisen Playboy-mallin Karen McDougalin, jolla on väitetty olleen seksisuhde Trumpin kanssa vuosikymmen sitten.

Lähteet: AP