Kiinan tv: Palanut säiliöalus upposi Itä-Kiinan mereen

Iranilaisalus paloi merellä yli viikon. Aluksesta on ehditty noutaa kolme ruumista ja laivan musta laatikko. Miehistöön kuului yli 30 ihmistä.

laivapalot
Kiinalaiset pelastustyöntekijät sammuttavat palavaa iranilaisalusta Itä-Kiinan merellä.
Iranilainen säiliöalus paloi Itä-Kiinan merellä yli viikon.

Yli viikon verran Itä-Kiinan merellä roihunnut säiliöalus on uponnut, kertoo Kiinan valtiollinen televisiokanava CCTV. Hetkeä ennen CCTV ehti kertoa, että iranilaisalus on vaarassa kaatua hetkenä minä hyvänsä.

Iranilaisviranomainen puolestaan kertoi maan valtiollisessa televisiossa, että miehistön jäseniä ei enää uskota löytyvän elossa.

Lauantaina kiinalaiset pelastustyöntekijät onnistuivat noutamaan säiliöaluksesta kaksi ruumista. Vainajat löytyivät pelastusveneiden lähistöltä. Maanantaina alukselta löydettiin yksi ruumis.

Pelastustyöntekijät yrittivät lauantaina päästä miehistön majoitustiloihin, mutta joutuivat kääntymään takaisin myrkkykaasujen ja kuumuuden takia. CCTV:n mukaan he onnistuivat kuitenkin noutamaan myös laivan mustan laatikon ja valvontakameroiden materiaalin.

Törmäsi kiinalaiseen rahtilaivaan

Iranilainen säiliöalus Sanchi paloi Itä-Kiinan merellä yli viikon sen jälkeen, kun se törmäsi kiinalaisen rahtilaiva CF Crystalin kanssa. Säiliöaluksen miehistöön kuului 30 iranilaista ja kaksi bangladeshilaista. Kiinalaisaluksen miehistö ei tiettävästi loukkaantunut.

Säiliöaluksen lastina on lähes miljoona tynnyriä öljyntuotannossa syntyvää kondensaattia. Lastista ei ole uskottu aiheutuvan laajaa öljyvuotoa, sillä erittäin kevyt kondensaatti palaa tai höyrystyy nopeasti tulipalossa.