Savolaismiehen yritystoiminta ei kestänyt päivänvaloa – muutaman kuukauden tuhlailu jätti yli 100 000 euron luottovelat

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä vankeuteen lukuisista talousrikoksista.

talousrikokset
Maksukorttien siruja.
Kalevi Rytkölä / Yle

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut kolme miestä lukuisista talousrikoksista. Suurin osa tuomioon johtaneista rikoksista on tehty Varkaudessa.

Vyyhti sai alkunsa 2014, kun vuonna 1994 syntynyt mies oli ostanut itselleen osakeyhtiön. Kolmen viikon jälkeen hän huomasi, ettei yritystoiminnasta tulekaan mitään ja myi yrityksen vuonna 1977 syntyneelle varkautelaismiehelle.

Käräjäoikeus ei uskonut selitystä vaan katsoi, että osakkeiden myynti oli tehty, jotta uusi omistaja voisi hyödyntää entisen omistajan luottotietoja.

Yritys teki erilaisia luottohakemuksia ja tilejä useisiin yrityksiin ja jätti maksamatta laskut. Yrityksen nimissä ostettiin tavaraa 22 yrityksestä yhteensä yli 105 000 euron edestä.

Suurin osa velkaostoksista tehtiin muutamien kuukausien aikana keväällä 2014.

Yrityksen omistaja osti velaksi muun moottorisahoja, painepesurin, renkaita, puhelinliittymiä, työkoneita, tietokoneita, toimistotarvikkeita ja huonekaluja. Esimerkiksi yhdestä rautakaupasta ostettiin yrityksen velaksi lähes 21 000 eurolla tavaraa. Lisäksi yritys kulutti muutamassa kuukaudessa polttoainetta yli 15 000 euron edestä. Laskua lyhennettiin vain parilla tonnilla.

Lukuisista petoksista vankeuteen

Entinen omistaja tuomittiin törkeästä petoksesta viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen, koska oli tehnyt luottohakemuksen polttoaineyritykselle.

Uusi omistaja tuomittiin 3 törkeästä petoksesta, 17 petoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta yhdeksi vuodeksi 7 kuukaudeksi vankeuteen.

Oikeus katsoi, että uuden omistajan kanssa petoksia tehtaili vuonna 1986 syntynyt mies. Miehen katsottiin myös väärentäneen entisen omistajan allekirjoituksia ja luottosopimuksiin.

Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1986 syntyneen miehen seitsemästä petoksesta, väärennöksestä, maksuvälinepetoksesta ja velallisen epärehellisyydestä viideksi kuukaudeksi vankeuteen.

Tuomio ei ole lainvoimainen, siitä voi valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen.