Sisäilmaongelmat sulkivat putkan Jyväskylässä – juopuneen osoite voi pahnojen sijaan olla jatkossa oma koti

Poliisi kuskaa kiinniotetut jatkossa Jyväskylästä Jämsään, Saarijärvelle tai Tampereelle. Yllättäen myös kotiinkuljetusten määrä voi kasvaa.

poliisi
Jämsän poliisivankila
Esko Pulliainen / Yle

Jyväskylän poliisiaseman poliisivankila suljettiin maanantaina sisäilmaongelmien vuoksi. Jatkossa poliisi kuljettaa kiinniotetut henkilöt Jyväskylästä Jämsään, Saarijärvelle tai tarvittaessa Tampereelle, Sisä-Suomen poliisin pääpoliisiasemalle.

Poliisin maijoille on luvassa ajoa, sillä Jämsään ja Saarijärvelle tulee molempiin Jyväskylästä matkaa noin 60 kilometriä suuntaansa, Tampereelle tiekilometrejä on 150.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Timo Vuola sanoo, että päätös poliisivankilan sulkemisesta tehtiin pakon edessä.

Sisäilmaongelmista kärsineitä tiloja on tutkittu pitkään ja remontoitu useampaan otteeseen matkan varrella.

– Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mikä ongelmia aiheuttaa. Henkilöstö on oireillut tiloissa, ja viime viikolla tietoon tuli kaksi tapausta lisää. Tässä tilanteessa ei muuta voida, Timo Vuola sanoo.

Kotiinkuljetukset lisääntyvät?

Poikkeusjärjestely saattaa yllättäen myös lisätä poliisin kotiinkuljetuksia, sillä päihtymyksen vuoksi kiinniotetun osoite saattaa jatkossa olla yhä useammin putkan sijaan oma koti.

– Jos juopunut on turvallisesti mahdollista viedä kotiin, niin luulen, että tätäkin voidaan tässä tilanteessa käyttää nykyistä enemmän. Ei tietenkään siinä tapauksessa, että on syytä arvella, että siitä seuraa ongelmia, Vuola sanoo.

Jyväskylän poliisivankila on kovalla käytöllä. Tiloissa yönsä viettää vuosittain noin 5500 kiinniotettua.

Tutkintavangit sijoitetaan Jyväskylästä jatkossa ensisijaisesti rikosseuraamuslaitoksen yksiköihin.

Jämsän polisivankila
Selli Jyväskylän poliisivankilassa.Esko Pulliainen / Yle

Poliisilaitoksella poikkeustilanteeseen on valmistauduttu varaamalla käyttöön lisää ajoneuvokalustoa. Kiinniotettujen kuljetuksiin tullaan Vuolan mukaan käyttämään etenkin vartijatyövoimaa.

Lisäpartioita Vuola ei Keski-Suomeen lupaa.

– Tilanne on hyvin hankala ja syö poliisin työaikaa, mutta en usko, että sillä on vaikutusta toimintavalmiusaikaan. Enemmän vaikutusta voi olla tutkinnan puolelle, kun pidätetyt ja tutkintavangit ovat kaukana.

Konttiputkan mahdollisuutta selvitetään

Vuolan mukaan poliisin toiveena on, että tilojen remontti voitaisiin aloittaa mahdollisimman pian. Poliisivankilan kiinteistön omistaa Senaatti-kiinteistöt.

– Lähtökohta on, että tilat pitää korjata sellaisiksi, että niissä ei ole sisäilmaongelmia, Vuola sanoo.

Poikkeusjärjestelyt jatkuvat Jyväskylässä arviolta ainakin vuoden ajan. Vuolan mukaan seuraavaksi selvitetään, olisiko tilannetta mahdollista paikata esimerkiksi konttijärjestelyin.

– Nyt alkaa aikamoinen ralli Jyväskylän ja näiden pienten poliisivankiloiden välillä. Tutkimme sitäkin vaihtoehtoa, että olisiko meillä mahdollisuutta nopeaan konttiratkaisuun Jyväskylän poliisiaseman sisäpihalla, hän sanoo.