Kuluttajan sähkölasku kasvoi 20 euroa viime vuonna

Energiaviraston selvityksen mukaan kiinteiden maksujen osuus sähkölaskussa on edelleen nousussa.

Sähkölasku
Pyykin pesua.
AOP

Kuluttaja maksoi viime vuonna sähköstään keskimäärin 20 euroa edellisvuotta enemmän. Sähkölaskun nousu johtui sähkön siirtohintojen noususta. Lievitystä sähkölaskun kasvuun toi sähköenergian hinnan lasku.

5 000 kilowattituntia sähköä vuodessa käyttävän kotitalouden sähkölasku nousi vajaalla kolmella prosentilla. Sähköllä lämmittävillä kotitalouksilla sähkölasku 18 000 kilowattitunnin kulutuksella nousi vajaan prosentin.

Kiinteiden maksujen osuus sähkön siirron hinnasta on Energiaviraston selvityksen mukaan edelleen kasvussa. Voimakkaimmin kiinteiden maksujen osuus on viime vuosina kasvanut vähän sähköä käyttävillä asiakasryhmillä.

Kotitalouskäyttäjällä kiinteiden maksujen osuus oli vuoden 2017 alussa noin 46 prosenttia ja sähkölämmittäjällä keskimäärin 38 prosenttia.

Suomen sähköntuotanto laski viime vuonna

Suomen sähköntuotanto oli viime vuonna lievässä laskussa, kun taas kulutus nousi vähän. Energiatehokkuuden kasvattaminen leikkasi loppukulutusta.

Sähkön nettotuonti Ruotsista väheni ja Venäjältä tuotiin sähköä entiseen tahtiin. Kokonaisuudessa sähkön tuonti kasvoi vähän, koska sähkön vienti Viroon väheni.

Syöttötariffituettua tuulisähköä tuotettiin viime vuonna lähes 4 terawattituntia ja metsähakesähköä noin 1,5 terawattituntia. Uusiutuvalle energialle maksettu syöttötariffisumma nousi 225 miljoonaan euroon.

grafiikka
Yle Uutisgrafiikka