Pikkutytön raiskaus ja murha rikkoivat tabun Pakistanissa: Muslimijulkkiksia mukaan #metoo-kampanjaan

Zainab-tytön julma kohtelu on saanut monet pakistanilaiset vaatimaan, että seksuaalisesta hyväksikäytöstä aletaan puhua julkisesti.

#metoo
Nainen pitelee kynttilää.
Pakistanissa on herättänyt surua ja raivoa pienen Zainab-tytön kohtalo. Tyttö katosi koulumatkalla ja löytyi myöhemmin surmattuna ja raiskattuna roska-astiasta.Rahat Dar / EPA-EFE

Viime viikolla paljastunut pikkutytön raiskaus ja murha on saanut useat tunnetut pakistanilaisnaiset avaamaan suunsa islamilaisessa yhteiskunnassaan vaietusta asiasta: He ovat kertoneet julkisesti itse lapsena kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Brittilehti The Guardianin mukaan (siirryt toiseen palveluun) kolme julkkisnaista, näyttelijä Nadia Jamil, muotisuunnittelija Maheen Khan ja PR-yhtiön toimitusjohtaja Frieha Altaf ovat Pakistanissa ensimmäiset naiset, jotka kertovat omista hyväksikäyttökokemuksistaan julkisesti.

Naiset haluavat murtaa käsityksen, jonka mukaan uhri kantaisi häpeää hyväksikäytöstä.

Nadia Jamil kertoo Twitterissä, että häntä käytettiin ensimmäisen kerran seksuaalisesti hyväksi, kun hän oli 4-vuotias. Hyväksikäyttö kasvoi kohtuuttomiin mittasuhteisiin, kun hän oli collegessa. Jamil myös kertoo, että häntä on kehotettu pysymään asiasta hiljaa perheensä kunnian vuoksi.

– Onko perheeni kunnia pakattu ruumiiseeni? Minä olen ylpeä, vahva, rakastava selviytyjä. Ei häpeää minulle tai lapsilleni. Vain ylpeyttä siitä, että olen minä, Jamil tviittaa.

Maheen Khan puolestaan kertoo, että häntä käytti seksuaalisesti hyväksi hänen koraaninopettajansa.

– Jähmetyin pelosta päivä toisensa jälkeen, Khan tviittaa.

Hän pyytää jakamaan tviitin niiden lasten tukemiseksi, jotka joutuvat niin kutsuttujen uskonnon vaalijoiden sairaiden tekojen kohteiksi.

Frieha Altaf kertoo, että häntä käytti 6-vuotiaana seksuaalisesti hyväksi perheen kokki. Altafin vanhemmat ryhtyivät kyllä toimiin, mutta kaikki vaikenivat asiasta aivan kuin se olisi ollut häpeällistä tytölle.

– 34-vuotiaana ymmärsin, kuinka se oli vaikuttanut elämääni. Ainoa häpeä on VAIKENEMINEN, Altaf tviittaa.

Naiset kertovat saaneensa runsaasti positiivista palautetta avautumisestaan. Monet naiset ovat myös kertoneet heille itse kokemastaan hyväksikäytöstä.

Naiskolmikko on linkittänyt tviittinsä muun muassa kansainväliseen #metoo-kampanjaan, jossa naiset ovat kertoneet kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä.

Pienen Zainab-tytön kohtalo on lisännyt Pakistanissa vaatimuksia siitä, että seksuaalisesta väkivallasta aletaan puhua julkisesti. Aihetta vaaditaan muun muassa koulujen opetusohjelmaan. Protesteihin on osallistunut useita julkisuuden henkilöitä.

Pakistanissa etsitään yhä Zainabin murhaajaa. DNA-analyysin pohjalta on viitteitä siitä, että kyseinen henkilö on saattanut murhata toistakymmentä muutakin tyttöä.

Raivostuneet pakistanilaiset vaativat suojelemaan lapsiaan: Samalla alueella murhattu ja raiskattu 12 tyttöä vuoden aikana