Osuuspankin asiakkaat saivat rahansa takaisin – tekninen vika on korjattu

Osuuspankki on saanut palautettua kaikki aiheettomasti tehdyt katevaraukset ja automaattinostot asiakkailleen.

pankkitilit
Osuuspankin logo talon seinässä.
Tiina Jutila / Yle

Osuuspankki on saanut palautettua aiheettomasti veloitetut automaattinostot asiakkailleen tänään. Ylimääräiset katevaraukset se sai korjattua järjestelmistään jo eilisen illan aikana.

Tuhansilta Osuuspankin asiakkailta oli veloitettu sunnuntain ja maanantain välisenä yönä uudelleen joulukuussa tehtyjä ostoja ja käteisnostoja. Teknisen vian selvittäminen venyi tämän päivän puolelle, mutta nyt viimeisetkin asiakkaat ovat saaneet rahansa takaisin.

OP-ryhmän kehittämisen ja teknologian toimintoaluejohtaja Juho Malmberg kertoi eilen, että ylimääräiset veloitukset koskivat ainakin osaa 15.-22.12.2017 tehdyistä tilitapahtumista.

Vian tarkempi syy ei ole vielä selvillä, mutta eilisen tiedon mukaan se olisi pankin sisäinen.

Osuuspankki on luvannut kertoa asiasta lisää tämän päivän aikana.

Klo 14:55 korjattu kuukausi.