Savolainen sarjakeksijä on helpottanut arkeaan yli 50 keksinnöllä omaksi huviksi – nyt pikkukunta haluaa hänen ja muiden keksijöiden avulla työttömät töihin

Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena vähintään viisitoista uutta tuotetta ja seitsemän uutta yritystä.

keksinnöt
Keksijä katsoo tuotostaan.
Kuopiolainen Esa Väänänen on tehnyt kymmeniä keksintöjä helpottamaan arkea.Toni Pitkänen / Yle

Kuopiolainen Esa Väänänen on sarjakeksijä. Mies on tehnyt kotiinsa Maaningalle jo runsaat viisikymmentä keksintöä, joiden tarkoituksena on helpottaa arkea ja elämistä.

Väänäsen olohuoneessa on esimerkiksi nojatuoli, jonka käsinojasta voi vetää esille eri asentoihin muotoutuvan tablettitietokoneen pidikkeen.

Toinen tabletin pidike löytyy takkahuoneen katosta, lampunvarjostimen sisältä, jossa se on kiinnitetty metalliseen rullamittaan. Pidike asettuu halutulle korkeudelle, kun rullamittaa vedetään alaspäin.

Esa Väänänen olohuoneessa.
Esa Väänäsen koti on täynnä keksintöjä.

Keksijän mielenkiinnon kohteeksi on joutunut myös margariinirasia, jonka kannen pitäisi Väänäsen mielestä pystyä avaamaan yhdellä kädellä. Ajattelun tuloksena syntyi keksintö, jossa rasiaan on tehty uusi, läpinäkyvä ja nupista nostettava kansi.

Rasian alkuperäisestä kannesta ovat jäljellä ainoastaan pienet reunukset. Niiden varassa on muovista tehty läpinäkyvä kansi, johon on tarttumista varten asennettu imukuppi.

– Tein tämän kymmenessä minuutissa, kun minulla sattui olemaan pleksiä. Leikkasin pleksin peltisaksilla, hioin, ja sitten leikkasin kannen mattoveitsellä. Ei ole vaikeaa, Väänänen hymyilee.

Kaikkia keksintöjä ei kannata edes yrittää tuotteistaa

Väänänen saa jatkuvasti uusia ideoita, sillä yksi keksintö johtaa helposti toiseen. Viimeksi keksijän lamppu syttyi, kun hän näki tv-uutisissa kuvan tykkylumen kanssa painivista sähkölinjojen raivaajista.

Tuloksena oli keksintö, joka Väänäsen mukaan parantaa työturvallisuutta ja helpottaa sähköasentajia linjatöissä.

– Kyse on siitä, miten jousihaka saadaan helposti ja nopeasti ankkuroitua esimerkiksi linjaraivauksessa ylös puunoksaan.

Narulenkki.
Tee-se-itse-miehelle sopiva keksintö, joka Esa Väänäsen mukaan parantaa työturvallisuutta ja helpottaa linjatyötä.Toni Pitkänen / Yle

Väänänen teki kuumailmapuhaltimen avulla muovinarun pätkästä silmukan, joka toimii köyden päässä olevan jousihaan sokkana. Kun köysi koskettaa sokkaa, se liukuu alaspäin ja vapauttaa haan, jolloin haka laukeaa ja sulkeutuu renkaaksi.

– Henkilö, joka näitä turvakoukkuja käyttää, pystyy valmistamaan tällaisen ihan itse, Väänänen uskoo.

Keksijän mielestä yrityksillä ollut nuiva asenne

Osa Väänäsen keksinnöistä on sellaisia, joilla voisi olla myös liiketaloudellista merkitystä. Keksijän on kuitenkin ollut vaikea päästä edes esittelemään ideoitaan yrityksiin.

– Asennoituminen on ollut nuivaa. Yritykset eivät mielellään halua olla keksijöiden kanssa tekemisissä, Väänänen sanoo.

Kuluttajia kiinnostava keksintö voisi olla esimerkiksi paranneltu versio lattian pyyhkimiseen tarkoitetusta siivousvälineestä. Väänänen on muotoillut säätövarren päässä olevan levykehyksen uusiksi, jolloin sen pohjasta on tullut kaareva. Uutta on myös levykehykseen asennettu valo.

– Sitten kun mennään sängyn alle, niin tietysti pitää olla valo, että näkee, onko siellä pölyä ja muuta roskaa, hän selittää.

Keksijä istuu kotona.
Keksijä esittelee valolla varustettua siivousvälinettä.

Väänäsellä ei ole keksintöihinsä patenttia, sillä jo pelkästään sen hakeminen voisi maksaa tuhansia euroja. Vieläkin vaikeampaa on saada idea valmiiksi tuotteeksi.

– Yritykset ovat sitä varten, että hoitavat näitä asioita. Yksityishenkilön on hyvin vaikea näitä tuotteistaa.

Kaavista keksintöjen luvattu kunta?

Pohjoissavolainen Kaavin kunta haluaa vastata Esa Väänäsen ja monien muiden keksijöiden huutoon – ja vähän enemmänkin. Kunta lupaa ottaa keksijät eri puolilta Suomea avosylin vastaan ja yrittää heidän avullaan vähentää kunnan työttömyyttä.

Kaavin kunnanjohtaja
Kaavin kunnanjohtajan Ari Sopasen mielestä kunnilla pitää olla selkeämpi rooli työllisyyden hoidossa.Toni Pitkänen / Yle

Kunnanjohtaja Ari Sopasen mukaan tarkoitus on houkutella kunnassa toimivat yritykset valmistamaan keksijöiden ideoista tuotteita.

– Ihmisillä on harrastuksia ja ihmisillä on ideoita, ja nyt katsotaan, syntyykö niistä työpaikkoja, Sopanen tiivistää.

Runsaan kolmentuhannen asukkaan Kaavilla toimii nykyisin pari sataa yritystä. Kunnan työttömyysprosentti on 14, mutta kun kaksivuotinen hanke päättyy, pitäisi tilanteen olla tyystin toisenlainen.

Julkilausuttu tavoite on saada tuotantoon 15 uutta tuotetta, synnyttää kuntaan seitsemän uutta yritystä ja saada työtä kolmellekymmenelle työttömälle.

Myös hautakivialalla toivotaan uusia ideoita

Yksi uusia ideoita odottava yritys on Kaavin kivi, joka on Suomen johtavia hautakiven valmistajia.

Toimitusjohtaja Marita Mielosen mukaan alan viimeisin uutuus on lyhtykivi, joka sekin on ollut olemassa jo yli kymmenen vuotta.

– Tälle alalle kaivattaisiin uutta mallistoa ja tuotetta.

Keksijä ja yrittäjä miettivät tulevaisuutta.
Kaavin kiven toimitusjohtaja Marita Mielonen esittelee yrityksen uutta vaijerisahaa projektipäällikkö Tapani Tirkkoselle.Toni Pitkänen / Yle

Yritys on jo hankkinut uuden CNC-ohjatun vaijerisahan, joka mahdollistaa massiivikiven leikkaamisen haluttuun muotoon, vaikka kaareviksi pinnoiksi. Mielosen mielestä konetta voidaan käyttää esimerkiksi sisustuskivien tekemiseen.

– Toiveena on löytää uusia tuotteita, tai ainakin uusia muotoja.

Kaavin ainutlaatuisena pidetty työllisyyshanke maksaa 134 000 euroa. Pääosa rahoitukselta tulee Euroopan Unionilta, kunnan osuus on neljännes.

Sari Marttila seisoo tehtaassa.
Yritysasiantuntija Sari Marttila toivoo kaavilaisten yrittäjien lähtevän kokeiluun mukaan avoimin mielin.Toni Pitkänen / Yle

Etelä-Savon ELY-keskuksen yritysasiantuntijan Sari Marttilan mukaan myös tällaista työllistämistä pitää voida kokeilla.

– Kaikkea uutta täytyy kokeilla ja testata. Jos ei koskaan testaa mitään uutta, niin ei myöskään kehitystä tapahdu, hän vakuuttaa.

Hankkeen projektipäällikkönä toimii Tapani Tirkkonen, joka aikoinaan keksi menestystuotteen nimeltä savustuspussi. Mikäli Kaavin keksintöhanke onnistuu, samaa toimintamallia voitaisiin Tirkkosen mielestä kokeilla myös muualla maassa.

Kaavilainen keksijä.
Tapani Tirkkosen mukaan keksintöjä on niin paljon, että niistä pitäisi pystyä helposti löytämään kaavilaisille yrityksille sopivia tuotteita.Toni Pitkänen / Yle

Jos taas hanke ei onnistu, ei siitäkään pidä hänen mukaansa masentua.

– Sitähän tässä juuri testataan, että toimiiko tällainen malli. Jos toimii, niin ok, se laajennetaan. Mutta jos se ei toimi, niin katsotaan, miksi se ei toimi, ja sitten se on tehty.