Tanskalaiskeksijälle syyte Kim Wallin murhasta

Syyttäjä vaatii Peter Madsenille elinkautista vankeustuomiota.

Kim Wall
Kim Wall kuvattuna vuonna 2015.
Kim Wall kuvattuna vuonna 2015.Tom Wall / EPA

Tanskalaiskeksijä Peter Madsenia vastaan on nostettu syyte ruotsalaistoimittaja Kim Wallin murhasta, kertoo Kööpenhaminan poliisi muun muassa tanskalaisen Politiken-lehden (siirryt toiseen palveluun) ja Ruotsin television (siirryt toiseen palveluun)SVT:n mukaan.

Syyttäjä vaatii hänelle elinkautista vankeustuomiota. Vaihtoehtoisesti hänet voidaan määrätä psykiatriseen hoitoon.

Syyttäjä toteaa, että kyse on epätavallisesta ja poikkeuksellisen vakavasta rikoksesta.

Wall lähti Madsenin mukaan tämän sukellusveneelle elokuussa, koska hänen oli tarkoitus kirjoittaa Madsenista artikkeli. Wall ei palannut koskaan ajelulta ja myöhemmin hänen ruumiinosansa löytyivät merestä. (siirryt toiseen palveluun)

Madsen kiistää murhanneensa Wallin. Hän on kuitenkin myöntänyt paloitelleensa tämän ruumiin ja heittäneensä ruumiinosat mereen.

Oikeudenkäynnin Madsenia vastaan on määrä alkaa 8. maaliskuuta. Tuomio saataneen huhtikuun lopulla.

Lähteet: AP, AFP, Yle Uutiset