1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. alokkaat

Alokkaat yllättyivät armeijan rennosta tunnelmasta: "Voiko ihanammin päivä enää alkaa"

Aamuherätykset ja kova huutaminen. Ne olivat Niklas Riipan ja Joonatan Tuuralan pahimmat pelot juuri ennen armeijan harmaisiin astumista. Jo ensimmäisen viikon aikana he huomasivat, että kavereiden pelottelupuheissa ei olekaan perää – ainakaan enää.

Kuva: Mari Kahila / Yle

Viime viikon maanantaina Porin katuja pitkin käyskenteli kaksi jännittynyttä nuorta miestä. He olivat juuri lähdössä kohti Kankaanpään Niinisaloa. Porin prikaatin tuoreet alokkaat eivät vielä tienneet, mitä vastassa on.

Kavereiden puheiden perusteella armeijassa olisi lähinnä kiire odottamaan, siellä huudettaisiin paljon ja varsinkin aamuherätykset olisivat kamalia.

– Aamuherätykset ovat varmaan pahoja. Inhoan aikaisin heräämistä. Jos joku komentaa ylös huutamalla, on se hirveintä, Niklas Riippa kauhistelee.

Kuva: Mari Kahila / Yle

Joonatan Tuurala on valmistautunut huutamiseen paremmin. Hän kokee sen kuuluvan armeijaelämään.

– Huutaminen on se juttu armeijassa. Siellä on vähän sellaiset ankarat olot ja tiukat ihmiset. En pelkää simputtamistakaan, koska uskon, että sitä tapahtuu ja olen valmis siihen.

Päivä alkaa iskelmällä

Kun ensimmäiset päivät armeijassa olivat takana, oli ääni kellossa muuttunut – odotukset eivät vastanneetkaan todellisuutta. Hyvä niin.

– Herätys ei olekaan niin kamala. Kaiuttimista kuuluu, että patteri ylös ja sen jälkeen alkaa soida rauhallinen aamumusiikki. Jotain iskelmää se varmaan on, Niklas Riippa arvelee viisi päivää myöhemmin.

Hetkessä kappalekin muistuu mieleen. Nuorukaiset muistelevat, että siinä lauletaan voiko ihanammin päivä enää alkaa.

Huutamista odottanut Joonatan Tuuralakin myöntää, että tällaisen herätyksen saattelemana päivä alkaa varsin ihanasti.

Huuto on mennyttä aikaa

Aina aamut eivät ole olleet yhtä ihania. Sitä ei kiistä edes Porin prikaatin komentaja, eversti Rami Saari.

– Tuvissa huutaminen ja punkkiin potkiminen ovat nyt kuitenkin mennyttä aikaa.

Nykyään sallittua on vain herätyshuuto, jota voisi verrata herätyskellon ääneen. Sen jälkeen aamutoimet sujuvat vähän kuin kotonakin.

Aika rauhallisia nämä aamut ovat.

Niklas Riippa

Toki armeijan aamutoimissa pitää edelleen noudattaa tiettyä kaavaa. Aamupesun jälkeen hypätään varusteisiin ja valmistaudutaan aamupalalle jämptissä järjestyksessä – mutta ilman huutoa.

– Aika rauhallisia nämä aamut ovat. Silloin ei ole kiire mihinkään, Niklas Riippa toteaa.

Kaikille kykyjä vastaavat tehtävät

Komentaja Rami Saari tyrmää samalla loputkin alokkaiden ennakkoluuloista. Moni kokee, että armeijassa on vain kiire odottamaan. Niin on ehkä aiemmin ollutkin, mutta Saari on ajanut joustavampaa mallia alokasajan koulutukseen jo toista vuotta. Pikku hiljaa työ alkaa tuottaa tulosta.

– Ehkä meillä vielä vuosi sitten kiirehti 150 ihmistä johonkin ja 149 odotti, kun yhtä palveltiin. Nyt esimerkiksi varusteet noudetaan 5-15 ihmisen osastoissa. Turhasta odottamisesta on pyritty pois.

Alokkaiden pelko simputtamisestakin on Saaren mukaan turha. Sille on armeijassa nollatoleranssi. Joku voi tietenkin kokea kovan koulutuksen simputtamiseksi, mutta nykymallissa sitä pelkäävä tuskin enää päätyy kovimpaan koulutukseen.

Tämä on yksi Saaren ajaman uudistuksen kulmakivistä.

– Jos joskus armeijassa ajateltiin, että ei täällä heikkoja tarvita ja niiden kuuluukin karsiutua pois, on tästä jo luovuttu. Kaikille yritetään löytää kykyjä vastaava tehtävä.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että osa varusmiehistä saa kovimman luokan sotilaskoulutuksen, osa valikoituu tukitehtäviin.

Samassa tuvassa esimiehen kanssa

Valikoituminen erilaisiin palvelusajan tehtäviin on nykyään hyvin paljon alokkaasta itsestään kiinni. Ainakin Porin prikaatissa alokkaita kannustetaan avaamaan suunsa silloin, kun siltä tuntuu.

Jotta vuorovaikutus esimiesten kanssa olisi helpompaa, nukkuvat ryhmänjohtajat alokkaiden kanssa samassa tuvassa.

Monelta ongelmalta voi välttyä, kun uskaltaa vain kysyä.

Matti Peltomäki

– Tupaan voi tulla tiettyä jäykkyyttä, kun esimies on paikalla, mutta toisaalta johtaja tulee alokkaille silloin paljon läheisemmäksi. Monelta ongelmalta voi välttyä, kun uskaltaa vain kysyä. Kynnys siihen madaltuu samassa tuvassa, kertoo luutnantti Matti Peltomäki.

Täysin kaverilinjalle ei esimies tuvassa silti heittäydy. Keskustelut alokkaiden kanssa auttavat häntä tekemään jokaiselle sopivan koulutussuunnitelman.

– Lähetin ryhmänjohtajat alokkaiden kanssa samoihin tupiin, koska siellä he pystyvät tutustumaan yksilöihin ja tunnistamaan, kuka sopii mihinkin rooliin, komentaja Rami Saari kertoo.

Vähemmän keskeytyksiä

Mahdollisuus kevyempään koulutukseen on vähentänyt palveluksensa keskeyttäneiden määrää ainakin muutamalla prosentilla viimeisen vuoden aikana. Komentaja Rami Saari uskoo, että ylipäätään kevyempi alku koko armeijataipaleelle saa monet jaksamaan pidempään.

Hänen mukaansa suurin merkitys lienee juuri ensimmäisillä päivillä.

– Alku on erityisen tärkeää niille, jotka pelkäävät, miten he tulevat täällä pärjäämään. Käsitykseni mukaan luovuttamisen kynnys on matalimmillaan ensimmäisen viikon aikana. Jos paikka koetaan älyttömäksi, on keskeyttäminen helppoa.

Kun armeijassa keskitytään nykyään enemmän sodan ajan suorituskyvyn opettamiseen kuin päiväpeitteiden viikkaamiseen, on ilmapiiri kaiken kaikkiaan ottanut Saaren mukaan harppauksen parempaan suuntaan.

Maanpuolustus on vakava asia

Vaikka armeijan harmaisiin astuminen jännittikin Niklas Riippaa ja Joonatan Tuuralaa, ei luovuttaminen ole käynyt mielessäkään. Nuoret miehet puhkuvat nyt intoa.

– Olemme opetelleet pari päivää aseen kokoamista, purkamista, putsaamista, käsittelyä ja tähtäämistä. Saimme laittaa taisteluvarustuksen päälle ja lähdimme metsään harjoittelemaan. Se oli tosi hienoa, Riippa kertoo.

Ei kuulemma naurata, sillä maanpuolustus on vakava asia.

Joonatan Tuurala

Hauskaa tuntuu porukassa olevan muutenkin. Joonatan Tuuralan mukaan armeijan suurimmaksi haasteeksi onkin tähän mennessä osoittautunut pokan pitäminen.

Kuva: Mari Kahila / Yle

– Kerran jo tuli sanomista. Ei kuulemma naurata, sillä maanpuolustus on vakava asia.

Sitähän se onkin, mutta ehkä hivenen rennommalla otteella kuin aiempina vuosina.