Hunksien show villitsi mummot palvelukeskuksessa – "Säryt meni ohi ja aloin ihan nuortua!"

Ikäihmisten arkea voi piristää monella tavalla. Ehkä erikoisin idea pitkään aikaan on kysyä miestanssiryhmä Scandinavian Hunkseja hyväntekeväisyyskeikalle palvelukeskukseen.

Scandinavian Hunks
Mies tanssii naisen edessä.

Pohjois-Haagan palvelukeskuksessa on odottava ja selvästi jännittynyt tunnelma. Salin etuosassa olevat värivalot kertovat, että yhteislaulun ja bingon sijaan on tulossa jotakin todella poikkeavaa.

Etummainen rivi lavan äärellä on vallattu jo puolitoista tuntia ennen keikan alkua. Aivan kuten yökerhossakin olisi, kun lavalle on tulossa Scandinavian Hunks.

Palvelukeskuksen sali on ääriään myöten täynnä ja aplodit ovat villit.

Aplodeista päätellen yleisö piti näkemästään
Tero Ylioja / Yle

Puolituntinen show sisältää tanssia ja paljaita, lihaksikkaita yläruumiita. Katsojiin on tehty lähtemätön vaikutus.

– Oli niin hauskaa, että säryt meni ohi ja aloin ihan nuortua ohjelmaa seuratessani. Meinasin itsekin ihan laittaa tanssiksi, nauraa pyörätuolistaan Ulla Aalto.

98-vuotias Ritva on yhtä haltioissaan.

– Se oli niin hauskaa, että olisin voinut katsoa sitä vaikka kuinka kauan. Harvoin näkee nimittäin tanssivia miehiä. Tälläistä ohjelmaa tahtoisin lisää. Ei tarvitse olla neljän seinän sisällä ja katsoa televisiosta, vaan paikan päällä on reheviä miehiä tanssimassa.

Palvelukeskuksen ohjelmaa taululla.
Palvelukeskuksen päiväohjelma on hieman tavanomaisesta poikkeava.Tero Ylioja / Yle

Aallolta parasta kohtaa on turha edes kysyä.

– No se, että riisuivat! Eivät ihan kaikkea ottaneet pois, mutta paita lähti kuitenkin!

– He ehkä odottivat meiltä rohkeampaa showta, mitä me lähdimme tekemään, virnistää puolestaan Hunksien Matias, joka kertoi kuulleensa salin perältä jo heti aluksi huudon "paita pois".

"Hullu" idea kannatti toteuttaa

Idean äiti, ohjaaja Janika Karvonen on se henkilö, jota salintäysi yleisö saa kiittää Hunksien esiintymisestä. Hän näki yhden esiintyjistä treenaamassa salilla ja mietti, uskaltaisiko kysyä miesryhmää esiintymään ikäihmisten arjen piristykseksi. Lopulta hän rohkaisi mielensä ja kysyi treenaajalta suoraan.

– Hänestä se oli niin hyvä idea, että hän antoi yhteystietonsa ja tässä sitä nyt ollaan, toteaa Karvonen.

Hunkseja ja yleisöä poseeraamassa
Idean äiti, Janika Karvonen (viides vasemmalta) pääsi myös Hunks-kuvaan.Tero Ylioja / Yle

Karvosen mukaan keikan sopivuutta ikäihmisille pohdiskeltiin etukäteen yllättävän vähän. Pikemminkin "hulluun" ideaan suhtauduttiin innolla. Keikan päätyttyä on helppo todeta, että kannatti kysyä.

Keikan jälkeen jono kuvan ottoon on pitkä. Palautettakin Hunksit saavat tuoreeltaan, kaikki myönteistä.

– Sanoivat, että ihanaa, kun tehdään vanhuksillekin tällaista. Että annetaan vanhuksille mahdollisuus tehdä samaa kuin nuoremmatkin tekevät, päättää Hunks-Matias.