1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jengiväkivalta

Sotilaat avuksi jengirikollisuuden kitkemisessä Ruotsissa? Pääministeri avoin ajatukselle, puoluetoverit torjuvat

Ruotsissa tapahtui viime vuonna yli 300 ampumavälikohtausta.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ja puolustusministeri Peter Hultqvist tutustuivat Aurora 2017-sotaharjoitukseen perjantaina Bergassa. Kuva: Jessica Gow / EPA-EFE

Jengirikollisuus nousi yhdeksi Ruotsin valtiopäivien tämän vuoden ensimmäisen puoluejohtajaväittelyn pääaiheista, kertoo Ruotsin media. Ruotsissa tapahtui viime vuonna yli 300 ampumavälikohtausta. Niissä kuoli 40 ihmistä ja 135 haavoittui.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson julisti väittelyssä sodan järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan ja halusi sotilaat poliisin avuksi. Oppinsa hän kertoi hakeneensa Tanskasta.

– Tanskassa sotilaat saavat lyhyen poliisikoulutuksen, ja he toimivat poliisijohdon alla. He yksinkertaisesti helpottavat poliisin taakkaa, jotta poliisi voi saattaa rikolliset oikeuteen, ja sotilaat auttavat järjestyksen ylläpidossa, Åkesson sanoi sanomalehti Aftonbladetille (siirryt toiseen palveluun).

Åkessonin mielestä sotilaita voisi lähettää valvomaan järjestystä ruotsalaisissa lähiöissä.

– Sitä voisi harkita mellakkatilanteissa. En sulje pois mitään mahdollisuuksia, kun kyse on rikollisuuden nujertamisesta.

Löfven avoin ajatukselle

Myöskään pääministeri Stefan Löfven ei halunnut sulkea pois sotilaiden käytön mahdollisuutta jengirikollisia vastaan.

– Se ei olisi ensimmäinen toimenpiteeni, mutta olen valmis tekemään mitä tarvitaan, jotta törkeä järjestäytynyt rikollisuus saadaan kuriin, Löfven sanoi yleisradioyhtiö SVT:lle (siirryt toiseen palveluun) puoluejohtajaväittelyn jälkeen.

Löfven huomautti, että hallitus on lisännyt poliisin resursseja ja koventanut rangaistuksia. Hänen mukaansa lisätoimenpiteitä tutkitaan ja harkitaan.

Oikeusministeri tyrmää

Pääministerin puoluetoverit kuitenkin torjuvat ajatuksen sotilaista kaduilla täysin. Oikeusministeri Morgan Johanssonin mielestä ajatus ei ole ajankohtainen, eikä hän usko pääministerinkään olevan sitä mieltä.

– Ei pidä aliarvioida sitä, kuinka vaikea tällaista jengrikollisuutta on ehkäistä. Poliisilla on siihen pätevyys, mutta sotilailla ei. Ei siitä, että on aseistautunut ja kuvitella, että asiat selviävät sillä, Johansson sanoo Aftonbladetissa (siirryt toiseen palveluun).

Myös Tukholman vaikutusvaltaisiin kunnallispoliitikkoihin kuuluva sosiaalidemokraatti Karin Wanngård torjuu ajatuksen sotilaista lähiöissä.

– Aseistettujen sotilaiden lähettäminen kaduillemme ja toreillemme aloittaisi vain jotakin muuta, jotakin aivan uutta. Se ei tule kysymykseen, Wanngård sanoo Aftonbladetissa.

Lue lisää:

Rikollisjengien otteet kovenevat entisestään Ruotsissa – Malmössä tänä vuonna yli sata ammuskelua