Nigeriassa siepattiin kaksi yhdysvaltalaista ja kaksi kanadalaista

Sieppauksen yhteydessä kaksi paikallista poliisia sai surmansa luodeista.

Nigeria
Kartta Nigeriasta.
Yle Uutisgrafiikka.

Kaksi yhdysvaltalaista ja kaksi kanadalaista on siepattu Nigeriassa.

Poliisin mukaan asemiehet veivät heidät väijytyksessä maan pohjoisosassa. Sieppausta edelsi laukaustenvaihto, jossa sai surmansa kaksi siepattujen turvana ollutta poliisia.

Poliisin tiedottaja kertoi aiemmin päivällä, että vain kaksi ihmistä oli siepattu, yksi amerikkalainen ja yksi kanadalainen, mutta täydensi myöhemmin määrän neljään.

Kanada vahvistaa kahden maansa kansalaisen sieppauksen, mutta ei anna tarkempia tietoja siepatuista. Myös Yhdysvaltain ulkoministeriö vahvisti yhden maansa kansalaisen sieppauksen ennen kuin Nigerian poliisi vahvisti neljän ihmisen joutuneen sieppaajien uhreiksi.

Nigeriassa on viime aikoina siepattu ulkomaiden kansalaisia. Uhrit on yleensä vapautettu vahingoittumattomina sen jälkeen, kun sieppaajien vaatimat lunnaat on maksettu. Maan turvallisuusjoukot ovat myös pelastaneet muutamia tunnettuja siepattuja.

Viime vuosina rikollisuus on levinnyt koko maassa, kun talous on ollut tiukka.

Lähteet: AP, AFP